Vuodenvaihde villasukissa

Ihailen ihmisiä, jotka saavat blogin päivittämisen jotenkin yhdistettä muuhun elämään. Minä jäin taas joulun alle, viime hetken virityksiä oli liikaa. Aattona vasta ehdittiin paketoida valtaosa lahjoista,  ja kaksi jouluksi tarkoitettua sohvatyynynpäällistäkin ompelin loppuun keskiviikkoiltana.

Kun aatonaatto oli vielä normaali työpäivä, ei jouluun laskeutumiseen jäänyt tänä vuonna aiihen tarvitsemaani aikaa. Kai tiukka ohjelma vähän kostautui, sillä huomaan vapaapäivät aatosta selvittyämme lähinnä nukkuneeni. Olen nukkunut myöhään aamuisin, välillä ottanut päiväunet, - ja kappas, sohvalla on ollut hyvä torkuskella illallakin tv:n ääressä. Villasukat ja kynttilänvalo ovat auttaneet taistelussa pimeyttä vastaan, sillä myrskytuulet ja tihkusateet eivät ole houkutelleet ulkoilemaan.

Tänään vasta tuntui elämä virtaavan suonissa ensimmäistä kertaa eri tavalla, vireystaso oli jälleen edes askelen toivottuun suuntaan, ja väsynyt kroppa tuntui jälleen omalle. Teimme valmisteluja huomiselle tortilla-aterialle. Guacamolen pyöräytettyämme teimme myös valmiiksi tomaattisalsan ja laitoimme täytteeksi tulevat soijasuikaleet marinoitumaan. Tämä täyte on paljon maukkaampi vaihtoehto teollisesti marinoiduille broilersuikaleille!

Marinoidut soijasuikaleet
(missiona hävittää pölyisten kirjojen ominaismaku kuten soijarouheestakin)


 0,5 l kuivia, käsittelemättömiä soijasuikaleita
1 l vettä
1 kasvisliemikuutio tai -fondinappi (lisäaineeton) 

Marinadin ainekset:
2 rkl sitruunamehua
3 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
1 rkl hunajaa
1 rkl soijakastiketta
1 tl Dijon-sinappia
1 valkosipulinkynsi puristettuna
1 tl suolaa
1/2 tl chilijauhetta
1/2 tl mustapippuria

Keitä soijasuikaleita kasvisliemellä maustetussa vedessä noin 20 min. Valuta suikaleet siivilässä ja painele niitä siivilää vasten niin, että enimmät nesteet puristuvat pois. 

Sekoita marinadin ainekset ja lisää soijasuikaleet vielä lämpiminä marinadiin. Anna marinoitua yön yli. Valuta marinadi pois ja paista suikaleet voin ja öljyn seoksessa kauniin värisiksi.. Lisää pannulla vielä vähän suolaa ja pippuria tai muita mieleisiäsi mausteita suikaleille.

Mieto tomaattisalsa


3 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
1,5 sipulia hienonnettuna (muista: guacamolesta jääneet ylimääräiset punasipulit voi laittaa salsaan)
1/2-1 chilipalkoa hyvin hienonnettuna1 prk tomaattipyrettä
 5 tomaattia kuutioituna siemenineen, kannat poistettuna
1/2 punaista paprikaa pieninä kuutioina
2 rkl fariinisokeria
2 rkl punaviinietikkaa
1/2-1 tl suolaa
tarvittaessa chilijauhetta tai cayennepippuria maustamiseen 

Kuullota sipulit ja tuore chili pehmeiksi öljyssä. Lisää tomaattipyre, paprikat, tomaatit ja kaikki mausteet. Keitä miedolla lämmöllä välillä sekoitellen, kunnes kasvikset ovat pehmeitä ja rakenne on sopivan sakea. Mikäli et uskaltanut käyttää chiliä tarpeeksi, voit lisätä tulisuutta maustamalla seoksen cayennepippurilla tai chilijauheella.

 

Salsan keittely on ekologistakin, sillä siihen sopivat vähän jo sellaisenaan salaatissa tai leivän päällä syötäväksi liian pehmeät  tomaatit ja paprikat erinomaisesti.

Tarjoa soijasuikaleet salsan, guacamolen, creme fraichen ja tomaatin, paprikan, kurkun, salaatin, ananaksen tai muiden vihannesten kanssa tortillojen välissä. Ensimmäisen nautittuasi varaudu täyttämään toinenkin!

Vinkkejä:

• Jos soija ei sovi sinulle, kokeile samaa marinadia ilman soijakastiketta seitanille. 
• Kun salsaa tulee tehtyä kerralla liikaa, käytä loput chilin, papujen ja Huomuhättilään huijausjauhelihan kanssa chili sin carnen kastikkeeksi.

Lanoliinisaippua

Saippuanvalmistus kotona on siitä mukava harrastus, että saippuamassaan saa tyhjennettyä kaapin kätköistä yhtä sun toista kuljeskelemaan jäänyttä raaka-ainetta. Yksi tällainen vuosia kaapissa kuljeskellut pullo oli lanoliini, jolla kestovaippa-aikakaudellamme käsittelin villaisia vaippahousuja pesun jälkeen pehmeämmiksi. 

Netissä seikkaillessani luin jostain, että lanoliinia voisi käyttää saippuan tekemiseen, ja saippuasta pitäisi tulla silloin erityisen kosteuttavaa ja hoitavaa iholle. Päätin kokeilla ihan itse kehittelemilläni kahdella reseptillä, sillä halusin testata kahta variaatiota: paljon lanoliinia ja vähän lanoliinia. 

Paljon lanoliinia sisältäneeseen saippuaan käytin koristeeksi aiemmin tehtyä saippuamassaa silputtuna konfetiksi. En hajustanut massaa ollenkaan, sillä halusin kokeilla, miten paljon lanoliinin oma tuoksu tuntuu valmiissa saippuassa.

Pintaa oli kuvioitu kevyesti taikinakaapimella.

 

Lanoliini ei ole saippuassa mikään halpa raaka-aine, enkä usko että siksi olisin kokeiluun ryhtynyt ilman niitä kaapissa pyörineitä pullonpohjia. Koe-erä oli kuitenkin onnistunut ja saippuoista tuli hyviä. Koska halusin saippuasta erittäin hoitavaa, käytin saippuaan myös kaakaovoita ja nesteenäkin rasvaista kookosmaitoa. Massa kookosta ja paljon lanoliinia sisältäneessä saippuassa kovettui nopeasti. Saippua on edelleen käytössäkin ollut hyvin kovaa ja kulutusta kestävää. Lanoliini kosteuttaa ja suojaa käsiä; - jälkikäteen vain toivoin, että lapsen ollessa vaippaikäinen ja käsienpesun jatkuvaa minulla olisi silloin ollut tällaisia saippuoita päivittäisessä käytössä. Lanoliinin tuoksu on mieto villan rasvan tuoksu, ja meillä saippuan käyttäjät pitävät sitä hyvin luonnollisena ja miellyttävänä.

Aion kokeilla saippuaa vielä  villaisten asusteiden, esim. kaulahuivien käsinpesuun, sillä oletettavasti lanoliinia riittää saippuassa vielä neuleenkin pehmentämiseen samoin kuin villahousuja lanoliiniliuoksessa kylvetettässä.

Hellä käsiä hoitava lanoliinisaippua


Huom! Resepti ei ota kantaa saippuanvalmistuksen perusteisiin. Perustekniikan voi opetella esimerkiksi täältä.

Tarvitset:
100 g kookosrasvaa
170 g munkinpaistorasvaa
50 g kaakaovoita
100 g oliiviöljyä
100 g lanoliinia
67 g lipeää
90 g vettä
60 g kookosmaitoa lisättynä vasta muuten valmiiseen saippuamassaan jämähtämisen estämiseksi
vihreä kromioksidi, titaanidioksidi, kypsästä, valmiista saippuamassasta leikattu konfetti

Punaista, valkoista ja maitokahvia

Joulu hiipii huoneisiin salaa. Pienieleisesti, vähän kerrallaan, tekemättä numeroa itsestään joulu ottaa paikkansa ja hivuttautuu tilaan toisensa jälkeen.

 

Roskiksesta pelastettu, poisheitettäväksi aivan liian tyyris House Doctorin kynttilälyhty sai valosarjan sisäänsä. Edellinen omistaja oli luopunut siitä todennäköisesti toisesta päästään hitsauksesta irronneen kädensijan vuoksi. Minä en sitä roikottele, minua ei kahvan vaurio haittaa, ja kaunis lasikupukin oli aivan ehjä. Saahan lyhdyn ehkä hitsaamalla vielä priimakuntoonkin!

Makuuhuoneeseen tunnelmaa tuovat punavalkoiset joululakanat.  Niitä käytetään vain joulukuussa, ja pesun jälkeen ne päätyvät illalla takaisin sänkyyn.

Syksyllä löysin Anttilan alennusmyynneistä sopivan maton eteiseen. Raaskin avata sen muoveistaan viikonloppuna. Sävyt olivat aivan samat kuin lakanoissa, matto tuntui heti kotoisalle ja kuuluvan paikalleen. Kuvasin sen ovenkarmilla, eteinen on liian pimeä paikka onnistuneiden valokuvien ottamiseen.Meidän joulumme on punainen, valkoinen ja maitokahvinruskea.  Minkä värinen on sinun joulusi?

Pieni ilonaihe on pitänyt kuvata jo pitkään. Meillä ei ollut ensimmäiseen kymmeneen vuoteen nitojaa ollenkaan. En halunnut värillisiä, heppoisia muovihärpäkkeitä vaan kestävän, siten ekologisen, metallisen ja jykevän. Koska kiinnyn esineisiin, joilla on paitsi pitkä käyttöikä ja joihin liittyy tarina, oli tämän  nitojan tie meille todellakin sen tarinan syntymiseksi sopivan mutkainen:  Etsin sopivaa useita kuukausia. Kun viimein löysin haluamani eikä sellaisia kaupoista löytynyt, ostin tämän edelliselle käyttäjälle mustan samanlaisen tilalle, ja valkoinen ihanuus päätyi meille vaihtokaupan kautta.

Käsityökavalkadi

Kuvia käsityörupeamasta tuntuu olevan mahdoton pitää ajan tasalla. Sitä mukaa, kun kerkiän jotain kuvata, on valmistunut taas jo jotain uutta.  Tässä kuitenkin joitain otoksia!

Pojan nimipäivä syyskuussa pääsi yllättämään. Olisimme unohtaneet sen täysin, ellei pikkusiskoni, -Alexin kummi-, olisi pikkumiehelle onnittelusoittoa soittanut. Onneksi työn alla oli ollut pyjama, josta sain nopeasti viimeisteltyä lahjan sankarille. Pyjamasta tuli paras ikinä, nuori herra ei käyttäisi enää mitään toista.

Pienelle kummipojallemme ompelin pallon, jonka karatessa käsistä voisi kokeilla vaikka peräänryömimistä.

Helmikaulakoru kukkalukolla syntyi lahjaksi pikkumiehen eskarikaverille. Tein näitä kaksi, toinen odottaa vielä paketoimistaan.

Kun pikkumies sai kutsun pojan syntymäpäiville, neuloin lahjaksi alpakkalangasta kaulurin. Kaulureitakin tuli tehtyä lopulta kaksin kappalein, sillä ensimmäisen toimituksen jälkeen poika toivoi toista samanlaista itselleen.

 

Kaulurin lanka oli pipon lankaa ohuempaa, mutta väri sopii hyvin samaan asukokonaisuuteen. 

Joulunodotus saa alkaa

Joulunodotuksen odotus on ollut sietämättömän tuskaista pienelle ihmiselle. Eilen miehen vietyä poikaa muskariin sain kaivettua salaa joulukalenterin yläkaappien kätköistä, silitettyä siitä enimmät taitteet sekä ripustettua sen seinälle. 

Joulukalenteri on jo useamman vuoden vanha. Olen piilottanut maisemaan luukkuja ja ommellut kuviksi minun lapsuuteni jouluihin liittyviä asioita tarinoiksi lapselleni. Kovin vähän silloin ommelleena olen saanut saumoista kieroja ja reunoista aaltoilevia, -onneksi päivä on hämärä ja lyhyt. Kuva-aiheet kertovat monenlaisia muistoja: Kotona meillä maalla oli joulukirkosta ajettava aina tiettyä reittiä takaisin, koska erään pitkän, upean pohjalaistalon kaikilla ikkunoilla loistivat samanlaiset kyntteliköt valaisten pimeää aamua. Joulukuvaelmissa sain pitkine vaaleine hiuksineni olla enkeli useampanakin vuonna (paitsi sinä vuonna, jolloin olin Seitsemän veljeksen hevosen takapää). Paappa aina kertoili rekiretkistä kirkkoon, mutta minun maisemassani hevonen sen sijaan on muisto Tapaninpäivän ajelusta. Reki ei luistanut vaan tihkaisi kiinni tiellä olleeseen hiekkaan. Hevonen hermostui ja pillastui, ja isä kaappasi meidät syliinsä, kun jouduimme vauhdissa hyppäämään ojanpenkalle. Ei sellaista vielä kolmessakymmenessä viidessä vuodessa unohda! Potkukelkkailimme joululomilla paljon. Minun pieni poikani ei ole potkukelkkaa päässyt kaupungissa suolatuilla ja hiekoitetuilla teillä edes kokeilemaan.

Inhoan ihmisjoukkoja, tavarataloissa ryysimistä, kaupallista hömppää, tarpeettomia lahjoja, mainoksia kotiin kilotolkulla ja lokakuussa alkavaa joulusesonkia. Kaikkea sitä yritän kartella löytääkseni oikean joulumielen. Minulle se tulee kynttilöistä pimeydessä, joululauluista, aamunhämyssä perheen kanssa syödystä puurosta, lahjojen tekemisestä itse pienellä budjetilla, maltillisesta kodin koristelusta, tuoksuista ja mauista ja ystävien huomioimisesta vaikka poikkeamalla kahvilla yhdessä. Minulle joulu on Jeesuksen syntymäjuhla ja kaikkien maailman lasten juhla. 

Pienen ihmisen odotusta ja malttamattomuutta on niin ihanaa seurata. Ei meillä voi vieläkään laittaa joulukalenteriin mitään yllätyksiä kuin yhdeksi aamuksi kerrallaan, ja senkin nassikan nukahdettua, sillä kaikki taskut on kopeloitu tarkkaan ja osa myös jo auottu.

Cooperin testi käsitöissä ja nopeasti valmistuva makkarapipo

Viimeiset viikot ovat vieneet maitohapoille, olo on vähän kuin Cooperin testin jälkeen, - tällä kertaa tosin testattiin, montako käsityötä ehtii tekemään kauhealla kirimisellä kuukaudessa.  Monta. Ehtisipä joku niitä vielä bloggaamaan! Lehdissä on vuoroin kerrottu talvesta tulevan kylmimmän pitkään aikaan  tai sitten talven olevan erittän lämpimän. Ensilunta odotellessa olen kiireellä yrittänyt neuloa koko perheelle talveksi uusia asusteita. Pipojakin pelkästään on jo syntynyt neljä, kahta erilaista kehittelemääni mallia varioiden. Jokaisen neulomuksen jälkeen totean, ettei lunta näy vieläkään, ja olisin hyvin ehtinyt jättämään jonkun illan vähän vähemmällekin yrittämiselle!

Tukholmasta ostetut uuteen takkiin sopivat langat muotoutuivat Seitsemän veljeksen kanssa yhdessä Alexille neljäntuulenlakiksi. Kirjoneulekuvion kopioin  lastenneulekirjasta, sillä en ole kirjoneuleita neulonut, mutta muuten pipo on minun ja mummini suunnittelutyön tulosta. Ihana mummi pelasti ideoillaan pipon, jota olin jo tuskastuneena purkamassa. Syntyneen ohjeen nimeksi sopisi "Olihan tässä tekemistä-pipo", mutta loppupeleissä siitä tuli minun mielestäni oikein hauska!

Hattumaisen, naisellisen ja helpon makkarapipomallin päädyin kirjoittamaan ohjeeksi blogini lukijoideni käyttöön (ei kaupalliseen käyttöön kuitenkaan). Pipo minun käsialallani sopii noin päänympäryksille 57-59 cm. Todennäköisesti helpoin tapa pienentää pipomallia on käyttää vähän ohuempaa lankaa, ja helpoin tapa suurentaa sitä on käyttää isompaa puikkokokoa. Sillon ohjeeseen ei tarvitse tehdä säätöjä ollenkaan.

Nopeasti valmistuva makkarapipo 

Tarvitset:

• 150 g SandnäsGarnin Easy- tai Garnstudion Eskimo-lankaa
• pyöröpuikot nro 5
• pyöröpuikoille liian lyhyitä kerroksia varten tarvitaan sukkapuikot nro 5. 

Lanka on tarkoitettu paksummilla puikoilla neulottavaksi, mutta nron 5 puikoilla siitä syntyy tiivistä neulepintaa,  joka suojaa myös tuulelta. Pipo neulotaan suljettuna neuleena pyöröpuikoilla. 

Lisää kerroksen vaihtumisen kohtaan jo neuletta aloittaessasi merkkilanka, jota kuljetat silmukoiden välissä ylöspäin työn edetessä.

Merkkilanka

Luo 80 s. Neulo 8 krs sileää neuletta oikein neulotuilla silmukoilla.

Ensimmäinen makkara: Käännä  neule kaksinkerroin niin, että nurjat silmukat ovat päällepäin ja neule muodostaa kaksinkertaisena makkarareunan pipon alareunaan. Aloituskerros tulee ulommaiseksi ja silmukat puikoilla ovat sisäkehällä. Vedä virkkuukoukulla puikoilla oleva silmukat kukin vuorollaan aloituskerroksen silmukoiden läpi ja siirrä jälleen puikoille odottamaan.

Makkarareunan muodostuminen vetämällä puikoilla olevat silmukat aloituskerroksen silmukoiden läpi

Jatka sileän neuleen neulomista, kunnes pipon korkeus on 7,5 cm  rullataitteen alareunasta mitattuna.

Toinen makkara: Neulo 5 kerrosta nurjaa. Päättele neule kokonaan ylivetokavennuksin (nosta ensimmäinen silmukka neulomatta, neulo toinen silmukka, vedä neulomatta nostettu silmukka neulotun silmukan yli). Luo uudet 80 s vetämällä virkkuukoukulla lanka sekä viimeisen oikein neulotun kerroksen silmukan läpi neuleen nurjalta puolelta että päätellyn silmukan läpi. Virkkuukoukulle luotuja silmukoita voi siirtää luontikerrosta kiertäessään jälleen pyöröpuikoille odottamaan.  

Makkaroista tulee pipoon hattumaista ilmettä.

Jatka neulomalla sileää neuletta. Kun työn korkeus on 19 cm, aloita kavennukset 10 silmukan sektoreilla. Ellet luota keskittymiskykyysi tai laskutaitoihisi, kiinnitä 8 merkkilankaa työhön siten, että jokaisen merkkilangan välissä on 10 s. Jatka sileää neuletta ja kavenna samalla jokaisen merkkilangan molemmin puolin 1 s  siten, että kavennat merkkilangan oikealla puolella  neuloen kaksi silmukkaa oikein yhteen, vasemmalla puolella ylivetokavennuksen. Neulo 1 krs kaventamatta, toista sitten kavennuskerros, ja neulo jälleen 1 krs kaventamatta. Kavenna sen jälkeen jokaisella kerroksella merkkilangan molemmin puolin kunnes silmukoita on jäljellä 16 kpl.  Neulo seuraavalla krs:lla kaikki s:t pareittain yhteen vuorotellen ylivetokavennuksella ja kaksi oikein yhteen -kavennuksella, kunnes silmukoita on jäljellä 8. Katkaise lanka, vedä se jäljellä olevien silmukoiden läpi ja kiristä päälaella oleva reikä umpeen.  Päättele langanpäät. 

Jos haluat pipoon vielä vähän naisellisempaa ilmettä, siihen voi kiinnittää esim. virkatun kukan somisteeksi. Tämä kukka on koriste villakangastakista ja laskostettu neuloskaitaleesta. Ajattelin sen sopivan ilmeeltään hyvin takinkauluksen laskoksiin.

Valmis pipo kukalla somistettuna

Pohojalaanen puukkoo

Olen tehnyt aiempina vuosina useita huovutettuja kukkaheijastimia joululahjaksi.

Millainen oikein olisi miehelle sopiva heijastin? Aamiaispöytäkeskusteluissa eilen sitten lähti lapasesta: Selitin puolisolleni jonkin aikaa hautomaani ideaa vyöllä roikkuvasta puukonmuotoisesta heijastimesta (pohojalaanen kun olen), jonka terä tai tuppiosa olisi tehty heijastinkankaasta ja rinnalla killuisi helavyön heloja. Piirsin ensimmäisen luonnoksen ja harmittelin, etten tietäisi, pitäisikö sellaista kukaan. Helsinkiläinen mieheni ilmoittautui välittömästi: "Minä pitäisin!". Ja tuohan riitti, -minä hihkuin innosta päästessäni tekemään ajatuksen siemenestä totta. Kielikin kääntyi innostuksessa kotimurteelle: "Tiäräkkö mihinä mun puukkoo on?"

Mies alkoi kaivaa vauhdilla netistä "sen yhden puukontekijän sivuja" tarkoittaen Iisakki Järvenpäätä Kauhavalta. Kauhavalaisissa puukoissa mies oli nähnyt hevosenpään, ja sellainen piti nyt saada hänen puukkoonsa. Vähän hirvitti yksityiskohtien tarkkuus toteutuksessa, mutta asenne oli pohojalaasen vaimon mielestä kohorallansa: Jos kerran teherähän puukkoo, niin pitäähän sennyssitte olla komia. Ja niin piirrettiin seuraavaan luonnokseen hevosenpää, suunniteltiin väritys ja jatkojalostettiin toistemme ideoita aina vähän vielä pidemmälle. Aamiaishetki oli hauska, mielikuvitusleikeissämme Designstudio Pramia & Pähee ehti tehdä näitä jo ainakin viisisataatuhatta, koska olihan jokaisella Suomessa joku läheinen, joka ainakin tuntisi jonkun pohojalaasen. Todellisuudessa on aika hienoa sekin, että oma heijastin on uniikkikappale.

Puuttuvat materiaalit hankittiin vielä samana päivänä, sillä olimme tekemässä kahvinostoreissun Eiringille joka tapauksessa.

Tällainen heijastimesta tuli:

Punainen materiaali on hyvin tiivistä huopaa, jota voi käyttää esimerkiksi huopatossujen tekoon. Se on paljon askarteluhuopaa laadukkaampaa ja paljon tiiviimpää kuin neulahuovutukseen ja märkähuovutukseen tarkoitetut huopalevyt. Tummanharmaat hevosenpää ja kärki ovat heijastinkangasta samoin kuin hopeanharmaa alue keskellä. Heijastavaa pinta-alaa on siis todella runsaasti. Helat ovat kaikki samoin heijastinkangasta. Pieni avainrengas keskellä tuo ilmeeseen metallista tuntua ja sen materiaali fiilistä helisevästä ja kilisevästä vyöstä.

Kai te arvaatte, miten tässä lopulta kävi? Minunkin piti saada oma pieni helavyöni!

Soijarouhetta sekasyöjille

Meidän perheemme syö sekaravintoa, eikä meillä ole kenelläkään ruoka-aineallergioita.  Olemme silti syöneet varmaan keskimääräistä sekasyöjäperhettä enemmän kasvisruokia jo pelkästään siksi, että joskus  80-90 lukujen taitteessa elin kuusi vuotta pelkällä kasvisravinnolla; minulla on historiani. Tuolloin sekä rahatilanne ettö raaka-aineiden tarjonta olivat molemmat onnettomia. En syönyt kasvisruokaa omasta tahdostani, vaan silloisen avopuolisoni vakaumuksen vuoksi. Hän halusi ruokapöytään liian usein mehukeittoa, mannapuuroa, perunamuusia  ja kaupan karjalanpiirakoita.  Tuoreiden kasvisten käyttö oli aivan liian niukkaa. Avoliiton päätyttyä en vuosiin syönyt karjalanpiirakoita ollenkaan.

Kasvispainotteisessa ruokailussa lihan korvaa varmaan jokainen ruoanlaittaja omalla tavallaan. Helpoimpia kasviproteiinien lähteitä ovat palkokasvit ja viljat. Nuorena aikuisena en törmännyt koskaan esimerkiksi soijarouheeseen tai –suikaleisiin, vaan olen tietoisesti pyrkinyt opettelemaan niiden käyttöä vasta kypsemmällä iällä sekaruokavuosinani.

Tuoreessa muistissa ovat edelleen ensikokemukseni, jotka olivat pelottaa minut pois jättämään moisen mauttoman kuivamuonan koirille. Siksi lisään blogiini vinkit siitä, miten omasta mielestäni sekasyöjänkin suussa soijarouheesta tehdään maistuva vaihtoehto jauhelihalle ja miten soijasuikaleisiin saa makua niin, että sama ruoka kelpaa koko perheelle. Yleisesti ottaen en todellakaan tahdo rajoittua ajattelemaan kasvisruoan olevan vain korvikkeita liharuoille, mutta joihinkin ruokalajeihin, esim. bolognesekastikkeeseen, makaronilaatikkoon ja kaalilaatikkoon on mukava osata valmistaa kasvispainotteista ruokavaliota tavoiteltaessa jauhelihalle kelvollinen korvikekin.

Miksi jauheihalle pitää ylipäätään tehdä korvike eikä sitten voi käyttää oikeaa jauhelihaa? Toki voi. Meilläkin syödään luomujauhelihaa ihan jatkuvasti. Se kuitenkin välillä korvataan soijarouheella. Kasvispainotteisen ruokavalion etuja voit vielä omalla kohdallasi pohtia täällä. Lue lisää hyötyjä vielä kuiduista. Kasvikset ovat usein myös edullisempi ja lihaa ekologisempi vaihtoehto (kurkkaa vinkkiosuus täältä). Soijalla taas on pitkä lista positiivisia, terveyttä edistäviä vaikutuksia, niistä pitää kuitenkin kirjoittaa joku toinen kerta ihan  erikseen!

Huomuhättilään huijausjauheliha
 (saadaan valmiina n. 450 g)

0,5 dl rypsiöljyä

3 dl = n. 100 g tummaa soijarouhetta
1  sipuli hienonnettuna
n. 150 g porkkanaa hienona raasteena (2 porkkanaa)
n. 150 g palsternakkaa hienona raasteena (1 palsternakka)
1 tl suolaa
1 tl mustapippuria
0,25 tl valkopippuria
1 dl hienonnettua, tuoretta persiljaa
2 rkl hienonnettua, tuoretta lipstikkaa
1 rkl soijakastiketta

Kuumenna öljy laidallisessa paistinpannussa kuumaksi, niin että sen pinta vähän väreilee. Lisää soijarouhe pannulle, ja paahda sitä koko ajan sekoitellen kuumalla lämmöllä noin 3-5 minuuttia. Huom! Vahdi ja sekoita seosta pohjiaan myöten todellakin kaiken aikaa, sillä siitä ei saa tulla mustaa, hiiltynyttä, käyttökelvotonta murua. Muista myös aina kuuman öljyn kanssa touhuttaessa, että mahdollisten rasvapalojen varrelta astian kansi on nopeasti saatavilla palon tukahduttamiseen. Käytä puulastaa, mikäli mahdollista, sillä soijarouheen ja öljyn seoksesta tulee todella kuumaa, ja puulastan olen käytännössä todennut kestävän kovaa kuumuutta muovista paistolastaa paremmin.   

3-5 minuutin kuluttua laske lämpöä keskilämmölle, ja lisää pannulle hienonnettu sipuli ja juuresraasteet. Mausta seos suolalla sekä musta- ja valkopippurilla. Jatka sekoittelua n. 10 minuuttia, kunnes sipuli pehmenee ja soijarouhe on saanut juuresraasteiden nesteistä kosteutta sen verran, että ei ole kuivaa, vaan rakenne alkaa tuntua pehmeältä. Huomaa, että tällä tavalla valmistettuna soijarouheesta ei tule puuromaista vaan se rakenteeltaan muistuttaa enemmän pehmeää, kuin irtonaista multaa. Siihen ei missään vaiheessa lisätä sellaista nestettä, jossa rouhe uisi, eli ei siis savivelliäkään!

Kun sipuli ja juuresraasteet ovat pehmenneet,  lisää pannulle vielä lusikallinen soijakastiketta. Nosta lämpö uudelleen kuumaksi, ja ”loppuruskista” massaa vielä pannulla muutaman minuutin ajan sitä koko ajan sekoitellen. Viimeinen paahto soijakastikkeen kanssa antaa juuresraasteille upean maun. Ota seos levyltä, ja lisää silputtu persilja ja lipstikka. Massan voi jäähdyttää ja pakastaa kahdessa erässä tulevia käyttötarpeita varten. Resepteissä, joita bloggaan tulevaisuudessa hyödyntäen tätä jauhelihan tilalle sopivaa seosta , pyrin käyttämään kerralla puolikkaan  eli 225 gramman annoksen.

Huomuhättilään huijausjauheliha

Kierrätysmateriaalimatto

Lilli-ontelokuteesta virkattu matto vessassa oli jälleen kerran yksi sellainen idea, jonka mies ja minä keksimme yhtä aikaa. Ne ovat hienoja hetkiä, kun saa katsoa toisen sekunnissa syttyvää silmien loistetta, ja ajatella tyytyväisenä itseensä "Näen mitä sinä ajattelet, koska ajattelen  itse aivan samaa."

Ensimmäistä kertaa materiaaliin tutustuimme kesällä Itäkeskuksessa.   Kauhavan kangasaitan kierrätysmateriaalista valmistettua ontelokudetta oli käsityötarvikeliike Tikatassa esillä, ja siitä oltiin virkattu näytille säilytyskoreja, joiden tiivis, punosmainen pinta tuntui mukavan jämäkälle käteen. Olimme puhuneet jo jonkin aikaa siitä, että vessan kahden erillisen pikkumaton sijaan sielläkin olisi helpompaa imuroida, - ja viileällä lattialla mukavampaa tallustella paljain jaloin talvella -, mikäli kahden maton sijaan siellä olisi yksi sopivamman kokoinen. Virkkaamallahan saisi matosta juuri sen kokoisen kuin  haluaisi! Malli syntyi tehdessä ja käsityö kulki mukana Särkänniemessä ja Pohjanmaan-reissulla.

Kun tarvitsin kudetta kesken työn lisää, en malttanut odottaa seuraavaa reissua Itäkeskukseen, vaan päädyimme Pohjanmaalla jo valmiiksi oltuamme käymään Kauhavalla. Kauhavan Kangasaitan tehtaanmyymälästä materiaalia sai useita euroja halvemmalla kilohinnalla kuin Tikatasta! Katseltavaa riitti, eikä muutamakaan perättäinen kesäloma tuntunut riittävän kaikkien lankoja, kuteita ja käsityötarvikkeita hypistellessä syntyvien ideoiden toteutukseen.

Vessan seinien väri on vaalean harmaa.

Tummanharmaa matto lattialla oli pikkusiskoni mielestä ensin minulta vähän outo, kai ankea värivalinta, mutta kyllä matto vessaan on sopinut hyvin.

Mitoitukseen olen enemmän kuin tyytyväinen, sillä nyt yksi yhtenäinen matto peittää koko vessan lattia-alan aina tuolta pikkuhyllyköltä pöntölle saakka.  Lisäämällä pitsireunat päätyihin siinä vaiheessa, kun leveyteen ei enää olisi mahtunut yhtään pylväskerrosta enempää, sai matto viimeistellyn ulkomuodon. Virkkauksen täytyy todeta kyllä käyneen aika lailla hartioille: kude ja tekele painoivat melkoisen paljon!

Suruna sielussa, valona yössä

Ikävä on liian konkreettinen ja suru tuntuu askelten raskautena  pimeällä hautausmaalla. Miten tyhjä paapan huone onkaan kotona meillä maalla!

Kuva alla on mumman ja paapan kihlakuva:

Kotiseurakunnassamme sytytetään kynttilä pyhäinpäivänä kaikille kuluneen vuoden aikana tästä ajasta iäisyyteen siirtyneille rakkaille. Paapallekin sytytettiin kynttilä tänä vuonna.

Kynttilöitä oli kymmeniä. En tiedä, ymmärsikö pieni poikamme, mikä oli juuri paapalle sytytetty kynttilä. Hänelle paappa oli vain paappa, enkä ole varma, oliko paapalla hänen mielestään koskaan etu- ja sukunimeä.

Kynttilät loistivat haudoilla valopilkkuinavalaisten polkuja pimeydessä, jonka kaltaista ei koskaan kohtaa katuvalojen keskellä kaupungissa.

 "Edvin Matias", kertasimme nimen pienelle ihmiselle. Hän sai yhden nimistään paapan mukaan.

"Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh 8:12).

Kamera saattoi tallentaa tuona iltana häivähdyksen siitä loistosta, jossa kerran kohtaamme,

..ja nuotit lauluun, jota emme vielä tunne.