Näytetään tekstit, joissa on tunniste E-kooditon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste E-kooditon. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Kakkuleipuri ja kukista kauneimmat

Määrätietoinen lapseni osoitti taannoin Akateemisen kirjakaupan tarjouksia tutkiessaan haluavansa Abigail Wheatleyn kirjan Baka, baka liten kaka. Ostinkin kirjan pojalta salaa, mutta säästin sen tarkoituksella odottamaan jotain äitiminullaeiolemitääntekemistä -hetkeä kaappiin. Nyt kesäloman alettua eskarista, säiden oltua todella viileitä ja tuulisia täällä meren rannalla ja minun sairastettuani pari viikkoa oli kiva kaivaa kirja kaapista yllätyksenä.


Pieni leipuri sai itse valita haluamansa reseptin, jota varten ostettiin raaka-aineet. Mielenkiintoinen sattuma oli, että hän valitsi mantelijauhoista tehdyn gluteenittoman kakkupohjan, joka oli todella erinomaisen makuinen ja pysyi hyvin kasassa. Samalla tuli romutettua minun ennakkoluulojani gluteenittoman leivonnan mauttomuudesta ja kakkujen hatarasta rakenteesta.
 
 

Kakusta tuli juuri sopivan pieni, siitä riitti meille herkutteluun kahdeksi päiväksi. En ole mikään täytekakkujen ylin ystävä, ja yritän vältellä makeaa muutenkin. Raikkaat marjat ja ulkoa luonnosta kerätyt kukat viimeistelivät kakun ulkonäön, sillä leivontaan erikoistuneiden liikkeiden väri- ja aromiaineita sisältävät valmiit sokerikuorrutteet ja pusseista vispattavat kreemit eivät vain ole aitoja makuja arvostavan ihmisen juttu. Tämä lastenkirja on huippu: siinä opetetaan tekemään täytteet ja kuorrutteetkin itse. Koristelussa vähän apua saanut leipuri näyttää melko tyytyväiseltä aikaansaannokseensa, vai mitä?

Edullista tarjouskirjaa ostaessani en ymmärtänyt, että pienen leipurin innostuttua meidän pitää hankkia vielä kirjan kakkuresepteille sopivat kakkuvuoat! Niitä käytiinkin jo kahvipapuja ostaessamme alustavasti katselemassa tänään Eiringiltä. Tämä ensimmäinen kakku leivottiin Bruno-pahvivuoissa, ja niistä mantelikakkupohjia oli todella vaikea saada irti, vaikka vuoat oli rasvattukin ennalta. Kakkukuvien myötä toivottelemme sekä Seppo- että Esko-ukille hyvää nimipäivää, molemmat kun juhlivat kesäkuussa.


Vielä yhden kukkakuvan haluaisin kanssanne jakaa: Viimeisenä työpäivänäni ennen kesä- ja äitiyslomaa sain työkavereiltani näin kauniin ja ihanan kukkakimpun, ja kimpun kuihduttua pieni suloinen koristenalle päätyi seitsenvuotiaan leikkikaivinkoneen hyttiin kuljettajaksi :) !



lauantai 10. maaliskuuta 2012

Heinäntekoakin helpompi hernekeitto

Kirahvilan Kati haastoi minut mukaan pohtimaan helppoja ja nopeita arkiruokia helmikussa. Helmikuu menikin helposti liian nopeasti, enkä ehtinyt osallistua haasteeseen ajoissa. Asia jäi silti vaivaamaan, sillä harvoin olen ollut reseptipohdinnoissani yhtä tuskainen: Osasinko ollenkaan laittaa helppoa ja nopeaa ruokaa?

Ongelma haasteen kanssa oli siinä
, että pidän ruoanlaitosta aivan liikaa. Viihdyn keittiössä, -itseisarvona ei ollenkaan ole päästä sieltä mahdollisimman nopeasti pois! Arjen kiireiden keskellä rakkaudella ja hartaudella valmistettu ruoka on rentoutumiskeino, -ja kuinka monesta raaka-aineesta saakaan niin paljon enemmän makuja esiin, kun ensin vähän kuullottaa ja sitten paljon hauduttaa! Lopputulemana ruoanlaitto tuolla tavoin ei enää olekaan nopeaa puuhaa. Esimerkiksi sipulit ja juurekset borssikeitossa saavat aivan uusia ulottuvuuksia ja upeita makeita, lempeitä sävyjä, kun ne saavat kypsyä viipyillen miedolla lämmöllä.




Syödään meilläkin nopeita ruokia, mutta nopea ruoka on usein aiemmin tehdyn hitaan ruoan toinen erä, ja ateriasta selvitään salaatinteolla ja lämmityksellä. Nämäkään reseptit eivät täytä osallistumiskriteereitä. Meillä tehdään pääsääntöisesti ruokaa kahdeksi kerraksi kerrallaan, sillä samassa ajassa syntyy usein isompikin annos. Tavallisia sekaruokaakin rikastetaan Liikennevalolautasen periaatteiden mukaisesti runsaalla määrällä kasviksia ja juureksia, ja niiden pilkkominen ottaa aina oman aikansa. Lihan ja kasvisten suhde on usein niin päin, että "kanakeitto" saattaa syntyä puolesta padallisesta tuoreita kasviksia, ja parista-kolmesta broilerin rintafileestä.



Toista päivää samaa ruokaa peräkkäin emme silti syö käytännössä koskaan, vaan toinen annos odottaa nauttijoitaan pari päivää tai pakastetaan. Ruoan ihanuus lässähtää mielestäni sillä, että samaa ruokaa syödään niin kauan, kunnes kattila on tyhjä: Mikä tahansa herkku muuttuu tympeäksi pakkopullaksi. Parin päivän tauon jälkeen toinen annos jo maistuu taas.

Pari-kolme tuntia haudutellun bolognese-kastikkeen esiinkaivaminen pakastimesta seuraavan päivän kiireiselle illalle on suorastaan ihana, veden kielelle tuova yllätys, jonka eteen nähty vaiva palkitaan moninkertaisesti, kun einespinaattilettuihin ei tarvisekaan turvautua harrastusillasta huolimatta. Ai niin, meillä oli täällä tällainenkin, -otetaanko sulamaan?

Kun sitten laitan tietoisesti helppoa ja nopeaa, lähtee mopo silloinkin käsistä. Voisiko olla helpompaa, kuin vaikkapa tortillat? Tortilloille kuitenkin marinoidaan soijasuikaleet tai kana jo edellisenä päivänä, tehdään guacamole kotona ja keitellään salsa tomaateista, chilistä ja paprikoista. Pikkukulhoja pöytään kertyy tapaksia, tortilloja tai meze-tyylistä ruokaa syötäessä useita, ja kunkin yhden pienen aterianosan laittaminen voisi olla ollutkin helppoa ja nopeaa. Mutta sitten keuli se mopo...

Sosekeitot ja jotkut pastakastikkeet. Siihen tulokseen tulin, - ne minä osaan tältä kysytyltä sektorilta. Todistusaineistoksi jaan käyttöönne allaolevan edullisen ja maukkaan hernekeittoreseptin. Lisäksi osaan antaa käytännön vinkkejä siitä, miten arkiruoasta selviää helposti:

  • tee kerralla isompia annoksia. Se on  myös energiataloudellista.
  • hyödynnä tähteitä, ne ovat usein jo valmis osa seuraavaa ruokaa. Salaatti saa ruokaisuutta tähteeksi jääneistä kananpaloista, perunamuusi parantaa kasvispihvien rakennetta, kylmäsavulohen tähteistä tekee purjosuikaleiden kanssa jo piirakan...
  • esikäsittele kasviksia tämän tai seuraavan päivän ruokaan jo kauppakassia purkaessasi. Jos tiedät iltapäivällä tarvitsevasi porkkanasuiikaleita, miksi et kuorisi porkkanoita jo niitä kauppakassista purkaessasi? 
  • tee esivalmisteluja silloin, kun sinulla vielä ei ole nälkä. Jauheliha- tai siskonmakkarakeiton kasvikset voi freesata parvekkeelle odottamaan iltapäivää jo edellisenä päivänä tai tunteja aiemmin, perunat kuoria ja pilkkoa jääkaappiin vesiastiaan, ja kun nälkä yllättää, valmistuu keitto perunoiden kypsymisajassa. Nälkäisenä tulee tempaistua jääkaapista "mitä vaan".
  • Tee "samalla kun"-menetelmällä kaikkea mahdollista. Samalla kun uunissa paistuu tämän päivän ruoka, voit esikäsitellä kasviksia seuraavan päivän ruokaan. Samalla kun kuorit perunat tämän päivän muusiin, voit kuoria kylmään veteen jääkaappiin muutaman perunan myös huomisen keittoon.
  • Jaa ruokaan liittyviä askareita ystäväperheen kanssa. Minulla on ollut onni löytää ystävä, jonka kanssa jouluruoan valmisteluja on voinut jakaa. Me saimme kotitekoista saaristolaisleipää, he saivat meiltä laatikoita. 
  • Muista, että einesten käyttö ei ole synti eikä ruoasta tarvitse stressata. Voit kuitenkin valita eineksistäkin ne, joissa ei ole käytetty turhia lisäaineita ja jotka ravintoarvoltaan ovat järkeviä. Tärkeämpää on pysyä voimissaan ja jaksaa arki kuin uuvuttaa itsensä kotitöillä.



Heinäntekoakin helpompi hernekeitto
(3 annosta)
1 rkl rypsiöljyä
1 pieni sipuli tai puolikas suuresta hienonnettuna
2 pss kotimaisia pakasteherneitä
0,5 l vettä
1 lisäaineeton kasvisliemikuutio
1 dl kermaa
yrttimausteita, esim. kuivattua basilikaa ja meiramia
mustapippuria myllystä
optiona koristeeksi pinnalle esimerkiksi persiljasilppua ja paistettua pekonia

Kuullota sipuli öljyssä paksupohjaisessa kattilassa. Lisää kattilaan vesi, pakasteherneet ja kasvisliemikuutio. Keitä miedolla lämmöllä 15-20 minuuttia. Soseuta keitoksi sauvasekoittimella, lisää yrttimausteet, mustapippuri ja kerma. Anna sauvasekoittimen käydä vielä sen aikaa, että kerma sekoittuu keittoon. Tarkista suolan määrä ja maku muutenkin. Tarjoile persiljasilpun (ja halutessasi paistetun pekonin) kera.

perjantai 30. joulukuuta 2011

Vuodenvaihde villasukissa

Ihailen ihmisiä, jotka saavat blogin päivittämisen jotenkin yhdistettä muuhun elämään. Minä jäin taas joulun alle, viime hetken virityksiä oli liikaa. Aattona vasta ehdittiin paketoida valtaosa lahjoista,  ja kaksi jouluksi tarkoitettua sohvatyynynpäällistäkin ompelin loppuun keskiviikkoiltana.

Kun aatonaatto oli vielä normaali työpäivä, ei jouluun laskeutumiseen jäänyt tänä vuonna aiihen tarvitsemaani aikaa. Kai tiukka ohjelma vähän kostautui, sillä huomaan vapaapäivät aatosta selvittyämme lähinnä nukkuneeni. Olen nukkunut myöhään aamuisin, välillä ottanut päiväunet, - ja kappas, sohvalla on ollut hyvä torkuskella illallakin tv:n ääressä. Villasukat ja kynttilänvalo ovat auttaneet taistelussa pimeyttä vastaan, sillä myrskytuulet ja tihkusateet eivät ole houkutelleet ulkoilemaan.

Tänään vasta tuntui elämä virtaavan suonissa ensimmäistä kertaa eri tavalla, vireystaso oli jälleen edes askelen toivottuun suuntaan, ja väsynyt kroppa tuntui jälleen omalle. Teimme valmisteluja huomiselle tortilla-aterialle. Guacamolen pyöräytettyämme teimme myös valmiiksi tomaattisalsan ja laitoimme täytteeksi tulevat soijasuikaleet marinoitumaan. Tämä täyte on paljon maukkaampi vaihtoehto teollisesti marinoiduille broilersuikaleille!




Marinoidut soijasuikaleet
(missiona hävittää pölyisten kirjojen ominaismaku kuten soijarouheestakin)



 0,5 l kuivia, käsittelemättömiä soijasuikaleita
1 l vettä
1 kasvisliemikuutio tai -fondinappi (lisäaineeton) 

Marinadin ainekset:
2 rkl sitruunamehua
3 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
1 rkl hunajaa
1 rkl soijakastiketta

1 tl Dijon-sinappia
1 valkosipulinkynsi puristettuna

1 tl suolaa
1/2 tl chilijauhetta

1/2 tl mustapippuria

Keitä soijasuikaleita kasvisliemellä maustetussa vedessä noin 20 min. Valuta suikaleet siivilässä ja painele niitä siivilää vasten niin, että enimmät nesteet puristuvat pois. 
Sekoita marinadin ainekset ja lisää soijasuikaleet vielä lämpiminä marinadiin. Anna marinoitua yön yli. Valuta marinadi pois ja paista suikaleet voin ja öljyn seoksessa kauniin värisiksi.. Lisää pannulla vielä vähän suolaa ja pippuria tai muita mieleisiäsi mausteita suikaleille.





Mieto tomaattisalsa



3 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
1,5 sipulia hienonnettuna (muista: guacamolesta jääneet ylimääräiset punasipulit voi laittaa salsaan)
1/2-1 chilipalkoa hyvin hienonnettuna1 prk tomaattipyrettä
 5 tomaattia kuutioituna siemenineen, kannat poistettuna
1/2 punaista paprikaa pieninä kuutioina
2 rkl fariinisokeria
2 rkl punaviinietikkaa

1/2-1 tl suolaa
tarvittaessa chilijauhetta tai cayennepippuria maustamiseen
 

Kuullota sipulit ja tuore chili pehmeiksi öljyssä. Lisää tomaattipyre, paprikat, tomaatit ja kaikki mausteet. Keitä miedolla lämmöllä välillä sekoitellen, kunnes kasvikset ovat pehmeitä ja rakenne on sopivan sakea. Mikäli et uskaltanut käyttää chiliä tarpeeksi, voit lisätä tulisuutta maustamalla seoksen cayennepippurilla tai chilijauheella.



Salsan keittely on ekologistakin, sillä siihen sopivat vähän jo sellaisenaan salaatissa tai leivän päällä syötäväksi liian pehmeät  tomaatit ja paprikat erinomaisesti.


Tarjoa soijasuikaleet salsan, guacamolen, creme fraichen ja tomaatin, paprikan, kurkun, salaatin, ananaksen tai muiden vihannesten kanssa tortillojen välissä. Ensimmäisen nautittuasi varaudu täyttämään toinenkin!



Vinkkejä:
  • Jos soija ei sovi sinulle, kokeile samaa marinadia ilman soijakastiketta seitanille. 
  • Kun salsaa tulee tehtyä kerralla liikaa, käytä loput chilin, papujen ja Huomuhättilään huijausjauhelihan kanssa chili sin carnen kastikkeeksi.

lauantai 8. lokakuuta 2011

Pregon perintö = poikien pasta

Sympaattisen ja edullisen italialaisravintola Pregon tarina Fabianinkadulla loppui hyvin pian sen jälkeen, kun olimme paikan kesällä  löytäneet. Syyskuun alussa sitä ei enää ollut olemassakaan. En tiedä, ehtikö Prego palvella paikallaan vuosia vai vain kuukausia, -ja jos vain muutaman kuunkierron, oliko konseptin väliaikaisuus suunniteltua vai lopahtiko yritys omaan mahdottomuuteensa. Pasta-aterioiden myynti keittiössä itse tehdystä pastasta  kympin molemmin puolin ei Helsingin keskustassa todennäköisesti koskaan kuitenkaan voinut olla kovin kannattavaa.

Pregon sisustus oli minun mielestäni  tyylikäs, graafisen selkeä ja yksinkertainen.


Ruoka oli todella hyvää ja henkilökunnan ystävällisyys aitoa. Pieni ihminenkin sai esitelmän siitä, miten pastakone erilaisilla terillä varustettuna tekee vehnäjauhoista, munista ja vedestä sekoitetusta taikinasta joko lasagnelevyjä, tagliatelleä tai rigatoneja.

Ehdin käydä heinä-elokuussa Pregossa kolme kertaa, kaksi kertaa syömässä pasta-annoksen ja yhden kerran espressokupposella ystävän nauttiessa jäätelöä.  Viimeisellä kerralla söin todella hyvän tomaatti-munakoisopastan, Pasta Norman.

Mukavat muistot jäävät elämään meidän perheessämme usein resepteissä:   Pregon suljettua ovensa täytyi tomaateista ja munakoisoista sitten kehitellä herkullinen pastakastike itse! Nuori herra otti reilun santsiannoksen ja risti ruokalajin poikien pastaksi.



Poikien pasta eli pasta Pregon perintö (3 reilua tai 4 pienehköä annosta)

500 g munakoisoa
1 rkl suolaa munakoison itkettämiseen
2 rkl oliiviöljyä paistamiseen

1/2 chilipalko hienonnettuna
100 g suippopaprikaa hyvin hienona kuutiona
2-3 valkosipulinkynttä hienonnetutna
500 g paseerattua tomaattia
1 kasvisliemikuutio (lisäaineeton)
1/4 tl kuivattua rosmariinia
1 tl kuivattua oreganoa
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria myllystä
annoksen viimeistelyyn runsaasti tuoretta basilikaa, halkaistuja kirsikkatomaatteja ja juustoa makusi mukaan, esim. parmesaania, pecorinoa tai ricottaa


Munakoiso neuvotaan usein itkettämään suolan avulla, jotta siitä lähtisi ylimääräistä kitkeryyttä pois. Monet lajikkeet sopivat minun suuhuni kuitenkin ilmankin, joten tarve näille toimenpiteille on vähän makuasia. Millekään lajikkeelle itketyksestä ei ole kuitenkaan varmaan haittaa!

 
Leikkaa munakoiso noin 2 cm paksuiksi siivuiksi pitkittäissuuunnassa. Ripottele suola leikkauspinnoille, ja laita viipaleet painon alle siivilään valumaan noin 15 minuutiksi. Suola irrottaa munakoisoviipaleista nestettä, joka ensin nousee kauniiksi pisaroiksi viipaleiden pintaan ja lopulta muodostaa lätäkön siivilän alle. Huolehdi siis siitä, että siivilä on esim. tiskialtaassa. Huuhtele viipaleet lopuksi vedellä ja kuivaa ne talouspaperilla molemmin puolin.




Leikkaa munakoisoviipaleet noin 2 cm kuutioiksi. Paista kuutioita oliiviöljyssä, kunnes ne saavat kaunista, kullanruskeaa väriä kaikille leikkauspinnoilleen. Siirrä munakoisopalat pois pannulta.


Pikkumiehen parvekkeella kasvaneesta kirsikkatomaatista viimeiset päätyivät pastaan

Kuullota kuutioitua suippopaprikaa, hienonnettua chili ja valkosipulia pannulla maltillisella lämmöllä, kunnes kasvikset vähän pehmenevät. Lisää sekaan paseerattu tomaatti, paistetut munakoisokuutiot, yrttimausteet, pippuri ja kasvisliemikuutio. Anna hautua 15 minuuttia.
Laita tällä välin pasta kiehumaan. Tarkista suola, lisää sitruunamehu, ja sekoita kastike kypsän, valutetun pastan joukkoon. Lisää vielä halkaistut kirsikkatomaatit, runsaasti tuoretta basilikaa, ja sekoita pari kertaa kaikki ainekset sekaisin.



 Annostele pasta lautasille ja ripottele pinnalle juusto.Tervetuloa syömään!





Tomaatin ihmeaine lykopeeni


Yksi karotenoidien ryhmään kuuluva väriaine on tomaatin lykopeeni, joka muista  karotenoideista poiketen ei muutu elimistössä A-vitamiiniksi. Lykopeenin on todettu alentavan riskiä joihinkin syöpätyyppeihin ja se ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja. Lykopeenin erityispiirre on se, että kuumennettaessa se muuttuu muotoon, jossa se imeytyy elimistöön vielä tehokkaammin kuin kuumentamattomana. Tuoretta tomaattia tehokkaampi lykopeenin lähde on siis esimerkiksi tomaattikastike pastalle!

maanantai 5. syyskuuta 2011

Kyläkaupasta kurpitsakeitolle

Herttoniemessä Helsingissä toimii aktiivinen ruokapiiri, jonka kautta sen jäsenet voivat tilata luomuruokaa suoraan tuottajilta, ilman välikäsiä. Ruokapiiri oli organisoinut aivan mahtavan Pop-up Kyläkaupan lauantaille.

Ruokapiiriin en ole vielä liittynyt,  mutta Pop-up Kyläkauppaan olen suunnannut ostoksille nyt jo kolme kertaa. Edellisestä keväällä järjestetystä tapahtumasta ostimme luomujauhelihaa Hultgårdin tilalta koko kesän tarpeiksi. Liha oli maukasta, ja paisto-ominaisuuksiltaan parasta toistaiseksi löytämäämme jauhelihaa koskaan: pannulle ei lihasta irronnut ylimääräistä nestettä juuri ollenkaan, vaikka lihan olisi kiireessä lisännyt pannulle lähes suoraan jääkaapista. Kaupan tavallisesta paistijauhelihasta huomaa huoneenlämpöisenäkin, että jauhatusprosessissa on käytetty vettä.

Tälläkin kertaa parhaaseen sadonkorjuuaikaan järjestetty tapahtuma sai suun leveään hymyyn, eikä kotiin palattu tyhjin käsin.



Uskon, että tällaisilla omaan kylään järjestettävillä tapahtumilla voidaan sekä parantaa lähi- ja luomuruoan saatavuutta huimasti että herättää ihmisten kiinnostus aitoa ruokaa kohtaan! Erityisesti kasvisten ja juuresten valikoima oli silmiä hivelevän upea!



Luomu- ja lähiruoan kulutuksen lisäämiseksi jakeluverkoston ohella myös hinnoittelun pitää olla kohdallaan. Iloitsin siitä, että kaikki kasvikset olivat käytännössä myynnissä kilohinnoin, eikä kyläkaupasta tarvinnut ostaa säkillistä juureksia. Sain valita niitä pussiini juuri sen verran, kuin tarvitsin.


Kaupassa oli tarjolla vaikka mitä: yrttejä, marjoja....



leipää, jauhoja...

jauhelihaa, sympaattisia ulkona tallustavia munia :) ...


SoapFactoryn Elinan ihania saippuoita Söderkullasta...


oliiviöljyä...ja ties mitä, mikä minulta jäi pientä pullansyöjää silmälläpitäessä huomaamatta! Meidän mukaamme lähti kaupasta tällä kertaa purkki hunajaa, kurpitsa, keltajuurikkaita ja punajuuria sekä pullo mustaherukkamehua Hommanäsin Kartanosta.
 


Tapahtuman puuhamies Olli Repo perheineen sekä kaikki mukana olleet vapaaehtoiset ansaitsevat hatunnoston ja sydämelliset kiitokset!


Ruokapiiriin liittymistä vielä harkitsen, sillä käytettävissä olevalla, rajallisella ruokabudjetilla suhtaudun varauksella kolmeen seikkaan:
  • suhtaudun aina skeptisesti mistä tahansa tilattaviin tuotteisiin, jotka joku muu on valinnut myyntierään puolestani. Luomuvihanneksiin liittyy vielä liian monessa jakelukanavassa laatuongelmia, ja en haluaisi kenenkään muun valitsevan minun erääni nahistuneita tai vaurioituneita tuotteita. Ostan luomukasvikset siksi mieluiten sellaisista myyntipaikoista (tuottajilta tai kauppahallista tai kaupan hyllystä), joissa minun ei tarvitse tilata "sikaa säkissä" vaan saan itse hypistellä paperipussiini juuri ne yksilöt, joista haluan valmistaa ruokaa.
  • olen ymmärtänyt jäsenyydestä tulevan maksullista, ja jäsenmaksusta tulevan kustannuserän suuruutta en osaa vielä suhteuttaa mahdollisesti ruokapiirin kautta hankkimieni tuotteiden hintaan. Saanko minua kiinnostavat tuotteet edullisimmin silti juuri ruokapiirin kautta, vaikka laskisin jäsenmaksun osaksi tuotteiden hintaa?
  • olen varautunut myynti- tai tilauserien koon suhteen. Koska ruoanlaitto on rakas harrastus ja laitamme käytännössä kaiken ruoan alusta asti itse, natisevat liian usein pieni jääkaappi, pakastin ja kuivatavarakaappi liitoksistaan.  Minua pelottaa siis se, että joutuisin tilaamaan tuotteita enemmän kuin tarvitsen. Usein tuntuu siltä, että emme keksi mitään sijoituspaikkaa, jos saamme jostain ämpärillisen omenoita tai puolukoita, ja siksi pakastimen tilanpuutteen vuoksi päädymme ostamaan marjat kaupasta 200 g annospusseissa lähellä käyttöhetkeä.
En vain siis tiedä ruokapiiristä vielä tarpeeksi. Täytyy hankkia lisäymmärrystä  näihin avoimiin kysymyksiin, ja pohtia jäsenyyttä uudestaan, mikäli siitä olisi meidänkin perheellemme konkreettista hyötyä.

Päivän teema:
Miksi meillä suositaan luomuruokaa?
 


  • Haluamme tuntea ruoan alkuperän.
  • Haluamme syödä puhdasta ruokaa. En halua ruoan sisältävän torjunta-ainejäämiä. Luomutuotannossa ei saa käyttää keinotekoisia lannoitteita ja torjunta-aineita.
  • Haluamme syödä aitoa ruokaa ja vältellä lisäaineita. Lisäaineiden yhteisvaikutusta elintarvikkeissa ei olla tutkittu tarpeeksi. Luomutuotteissa on automaattisesti vähemmän lisäaineita. 
  • Luomutuotteiden maut ovat aitoja ja puhtaita. Haluamme panostaa raaka-aineiden laatuun ja valmistaa ruokamme raaka-aineita kunnioittaen.
  • Joissain luomutuotteissa myös ravintoarvot ovat tutkitusti parempia, esimerkiksi luomumunissa on enemmän E-vitamiinia, beetakaroteenia ja omega-3-rasvahappoja sekä vähemmän kolesterolia kuin tavallisen tuotantoketjun munissa. Teollisesti prosessoidut jalosteet eivät edistä terveyttämme.
  • Luomutuotannossa eettiset periaatteet toteutuvat luonnostaan. Viljelijät eivät altistu torjunta-aineille ja kasvinsuojelumyrkyille. Luomulihan ja -munien tuotannossa eläimet saavat elää lajilleen tyypillistä elämää, niitä ei kasvateta hormonivalmistein, ja ne ovat terveempiä. Eläimet saavat parempaa ravintoa, ja niiden kasvatusolosuhteet pyritään pitämään sellaisina, että ne eivät sairastu.  Eläimiä ei tarvitse hoitaa lääkkein, ja näin ollen antibiootteja tai kasvuhormoneja ei kulkeudu myöskään ruokaani.
  • Arvostan luomutuotannon uusiutumattomia luonnonvaroja säästävää tuotantotapaa ja ympäristöystävällisyyttä. Luomutuotannossa ylläpidetään maaperän hyvinvointia myös seuraaville sukupolville, keinotekoiset lannoitteet eivät lisää vesistöjen rehevöitymistä,  pakkausjätettä syntyy usein vähemmän, ja lähellä tuotettuun luomuruokaan ei liity kuljetuksen hiilidioksidipäästöjä. En kuitenkaan osta luomua luomun vuoksi, eli Italiasta tai Brasiliasta tuotetut luomujuurekset jätän kauppaan  ja valitsen kotimaisia tavallisia juureksia niiden sijaan.
  • olen maalta kotoisin, ja minulle tärkeää on maaseudun elinehtojen ja elinkeinojen säilyttäminen.
  • syömme sekaruokaa, mutta luomulihan korkeat hinnat ohjaavat monesti luomun suosijaa syömään kasvispainotteisesti, - ja se ei ole terveyden kannalta huono asia ollenkaan!

tiistai 23. elokuuta 2011

Avokadoetsivät: Dippi vai floppi?

Kouluruokalan astioiden terävä kalke ja kilinä,  ryöppyinä vyöryvät naurunremahdukset. Minä en osaa olla mukana naurussa: kumma maku, outo suutuntuma. Perunamuusissa ei ollut käytetty tuoretta perunaa ollenkaan. Sen sijaan sen valmistusaineissa oli tuoteselosteen mukaan 0,7% perunajauhetta, ja lisäksi pikkuteksteistä löytyi peruna-aromia, voinmakuista aromia, valkoisemman värin ja kuohkeamman vaahdon aikaansaavia lisäaineita sekä säilöntäaineita. Kuinka unohdinkaan happamuudensäätöaineen! 

Mille kuulostaa? Epätodelliselle? Tunnustan, tuo valvetilan painajainen oli mielikuvitukseni tuotetta. Johan tuossa tilanteessa vanhemmat todellisuudessa olisivat barrikadeilla vaatimassa verorahoilleen vastinetta, jos moista kukkua syötettäisiin kouluruokana. Guacamoleiksi tai guacamoledipeiksi kutsuttuja kemiantuotteita saattavat samat vanhemmat kantaa kotiin perjantai-illan lohturuoaksi, - aidosti uskotellen itselleen herkuttelevansa -, vaikka guacamolen pääraaka-ainetta avokadoa nämä floppidipit sisältävät tuskin nimeksikään. Suurennuslasin kanssa tuoteselosteisiin perehtynyt alter egoni etsivä Huomuhättiläs (poikani minusta käyttämä koodinimi, = luomulähettiläs,) toteaa puolisen vuotta sitten haluavansa itse nauttia jotain muuta.

Kolmen tyrkyllä olevan purkin avokadopitoisuudet:

Old El Paso Guacamole: 26% avokadoa
Santa Maria Guacamole Dip:  1,5% avokadoa
Pirkka Guacamoledippi: 0,7 % avokadojauhetta
Kaikki tuotteet sisältävät lukuisia lisäaineita, mm. aromeja ja väriaineita.

Alkaa kuumeinen avokadoa runsaasti sisältävän kunnon guacamolereseptin metsästys. Netistä luetaan lukuisia versioita ja kokeillaankin kai kahta. Masennutaan. Maut eivät tunnu olevan kohdallaan, tuska ja lamaannus hiipivät pelkotiloina uniin, oliko missio mahdoton? Mistä himputista voi purkkiguacamoleihin tottunut tietää, mille guacamolen kuuluisi edes maistua? Se mysteeri oli Huomuhättilään ratkaistava ennen kaikkia muita. Alkukesän päivän muistan tarkkaan: Saimme maistaa smoothiebaarissa itsetehtyä guacamolea. Kännykän näppäimistöllä eivät sormet tahtoneet pysyä innostuksen perässä, kun raaka-aineita udeltuamme tajusin näistä tarpeista tulevan pienellä viilaamisella minun lempireseptini. Korianteri pois, sipulia vähemmän, ja chiliä ehdottomasti minun versiooni! Pieni mies roikkui lahkeessa ja pyysi ostamaan guacamolea mukaan kotiin: Ei, ei, kulta, tänään teemme sen itse.



Päivän vinkkinä tarjoilemme aidosta avokadosta tehdyn lisäaineettoman guacamolen reseptin käyttöönne:



300 g kypsää avokadoa koverrettuna kuorestaan
puolikkaan limen mehu
½ pienestä punasipulista
1 valkosipulinkynsi
1 tomaatti, josta on kanta poistettu
½ punaisesta chilistä paloiteltuna
nippu lehtipersiljaa
1 t suolaa
mustapippuria myllystä

Hienonna kaikki ainekset vihannesleikkurissa tasaiseksi massaksi. Massa saa jäädä himpun krouviksi, sen ei tarvise olla sileää tahnaa. Hienonnan itse usein punasipulia hetken ensimmäisenä yksin, jotta sipuli olisi varmasti riittävän pieninä paloina.


Sopii dipiksi, kastikkeeksi tortillojen sisään ja levitteeksi. Nauti!