Joulunodotuksen odotus on ollut sietämättömän tuskaista pienelle ihmiselle. Eilen miehen vietyä poikaa muskariin sain kaivettua salaa joulukalenterin yläkaappien kätköistä, silitettyä siitä enimmät taitteet sekä ripustettua sen seinälle.
Joulukalenteri on jo useamman vuoden vanha. Olen piilottanut maisemaan luukkuja ja ommellut kuviksi minun lapsuuteni jouluihin liittyviä asioita tarinoiksi lapselleni. Kovin vähän silloin ommelleena olen saanut saumoista kieroja ja reunoista aaltoilevia, -onneksi päivä on hämärä ja lyhyt. Kuva-aiheet kertovat monenlaisia muistoja: Kotona meillä maalla oli joulukirkosta ajettava aina tiettyä reittiä takaisin, koska erään pitkän, upean pohjalaistalon kaikilla ikkunoilla loistivat samanlaiset kyntteliköt valaisten pimeää aamua. Joulukuvaelmissa sain pitkine vaaleine hiuksineni olla enkeli useampanakin vuonna (paitsi sinä vuonna, jolloin olin Seitsemän veljeksen hevosen takapää). Paappa aina kertoili rekiretkistä kirkkoon, mutta minun maisemassani hevonen sen sijaan on muisto Tapaninpäivän ajelusta. Reki ei luistanut vaan tihkaisi kiinni tiellä olleeseen hiekkaan. Hevonen hermostui ja pillastui, ja isä kaappasi meidät syliinsä, kun jouduimme vauhdissa hyppäämään ojanpenkalle. Ei sellaista vielä kolmessakymmenessä viidessä vuodessa unohda! Potkukelkkailimme joululomilla paljon. Minun pieni poikani ei ole potkukelkkaa päässyt kaupungissa suolatuilla ja hiekoitetuilla teillä edes kokeilemaan.
Inhoan ihmisjoukkoja, tavarataloissa ryysimistä, kaupallista hömppää, tarpeettomia lahjoja, mainoksia kotiin kilotolkulla ja lokakuussa alkavaa joulusesonkia. Kaikkea sitä yritän kartella löytääkseni oikean joulumielen. Minulle se tulee kynttilöistä pimeydessä, joululauluista, aamunhämyssä perheen kanssa syödystä puurosta, lahjojen tekemisestä itse pienellä budjetilla, maltillisesta kodin koristelusta, tuoksuista ja mauista ja ystävien huomioimisesta vaikka poikkeamalla kahvilla yhdessä. Minulle joulu on Jeesuksen syntymäjuhla ja kaikkien maailman lasten juhla.
Pienen ihmisen odotusta ja malttamattomuutta on niin ihanaa seurata. Ei meillä voi vieläkään laittaa joulukalenteriin mitään yllätyksiä kuin yhdeksi aamuksi kerrallaan, ja senkin nassikan nukahdettua, sillä kaikki taskut on kopeloitu tarkkaan ja osa myös jo auottu.
Tuo kalenteri on kyllä ihan mielettömän upea. :) Ja se, että sihen liittyy noin paljon muistoja ja tarinoita, tekee sitä vielä kaksi kertaa upeamman.
VastaaPoistaMinusta tuntuu ihan hassulta, kun tyttö on jo niin iso, että osan ylläreistä on voinut pakata jo valmiiksi kalenteriin. Toki laitan iltaisin aina seuraavaksi aamuksi pikkulisän, mutta kuitenkin. Kummasti tuo kuusivuotias jo malttaa odottaa.
Kiitos, Kati! JOS olisi aikaa, kalenteriin voisi tehdä lisää yksityiskohtiakin, yhden joka vuosi. sekin olisi mukava yllätys lapselle. Ehkä minä vielä joskus :D!
VastaaPoista