Kuva alla on mumman ja paapan kihlakuva:
Kotiseurakunnassamme sytytetään kynttilä pyhäinpäivänä kaikille kuluneen vuoden aikana tästä ajasta iäisyyteen siirtyneille rakkaille. Paapallekin sytytettiin kynttilä tänä vuonna.
Kynttilöitä oli kymmeniä. En tiedä, ymmärsikö pieni poikamme, mikä oli juuri paapalle sytytetty kynttilä. Hänelle paappa oli vain paappa, enkä ole varma, oliko paapalla hänen mielestään koskaan etu- ja sukunimeä.
Kynttilät loistivat haudoilla valopilkkuinavalaisten polkuja pimeydessä, jonka kaltaista ei koskaan kohtaa katuvalojen keskellä kaupungissa.
"Edvin Matias", kertasimme nimen pienelle ihmiselle. Hän sai yhden nimistään paapan mukaan.
"Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.” (Joh 8:12).
Kamera saattoi tallentaa tuona iltana häivähdyksen siitä loistosta, jossa kerran kohtaamme,
Tulipas taas ikävä omaa vaariai, vaikka vaari kuoli jo muutama vuosi sitten. Mutta kun nuo vaan ovat niin tärkeitä ja rakkaita. Ei kai se ikävä koskaan katoa... Sinä muuten muistutuat aika paljon paappaasi.
VastaaPoistaKukaan muu ei ole ikinä sanonut noin yhdennäköisyydestä! Paappa on mukana elämässä ihan joka viikko, ja ainakin luonteenlaadun suhteen haluaisin häntä muistuttaakin. Uuttera ja periksiantamaton, lempeä ja iloinen...sanoi asiasta tarvittaessa hyvinkin suoraan, piti ihmisiä tasavertaisina ja oli aina kiinnostunut kaikesta, mitä maailmalla tapahtui. Paappa sai elää hyvän, pitkän elämän.
VastaaPoista