perjantai 19. elokuuta 2011

Kysymysmerkki vai huutomerkki?

Liikennevalolautanen oli käsite, jonka lanseerasin käyttöön kesällä 2011 yrittäessäni selittää kuusivuotiaalleni, miten meillä syödään tästä eteenpäin vähän terveellisemmin ja vielä enemmän kasviksia kuin aiemmin. Liikennevalolautanen jäi käyttöön, ja tarkoittaa sitä, että joka päivä päivän pääaterialla on tarjolla jotain punaista, jotain keltaista ja jotain vihreää. Lapsellekin se oli helppo muistisääntö tarkistaa, onko kaikki tarvittava katettuna pöytään,  ja raaka-aineita varioimalla se olisi hauska, yksinkertainen tapa tarjota vaihtelevasi monenlaisia kasviksia. Eivätpä ainakaan pääse vihannekset unohtumaan!


Ja miten tähän päädyttiin, mitä oikein tapahtui vähän aiemmin? 

Tapahtumissa täytyy palata muutama viikko taaksepäin. Olimme kesälomallamme odottamassa bussia hotellilta Särkänniemeen. Bussipysäkillä keski-ikäinen mies katseli minua vähän liian pitkään, mikä alkoi melkein häiritä. Minä en osaa olla katselusta koskaan imarreltu, päinvastoin ärsyynnyn ja vaivaudun. Kun se jääräpää nyt katseli vaan, ja katseli välilä perhettänikin, katseemme kerran kohtasivat, ja tajusin tyypin olevan tutunnäköinen. Ei hyvänen aika, -väärä kaupunki ja väärä lähestymistapa olivat häirinneet huomiokykyäni, minähän tunsin tuon miehen: joukkuekaveri yli parinkymmenen vuoden takaa! Pelasin poikajoukkueessa jalkapalloa C- ja B-junnuissa, sillä pienellä paikkakunnalla vaihtoehdot olivat ota tai jätä; ei siellä mimmiliigoja ollut tarjolla. Minäkin uskalsin jo viimein hymyillä ja moikattuamme päivitellä turhan pitkän ajan kuluneen kyräillessä. Pelikaverini kertoi sitten ensi töikseen viimeisimmässä ottelussaan heidän ikämiesten voittaneen puolta nuoremmat. ”Ai sinä pelaat vielä!”, totesin spontaanisti. Hän vastasi ”Ja sinä et…”, enkä voinut olla varma, kuulinko lauseen loppuun kysymysmerkin vai huutomerkin. Ei hyvänen aika jo toistamiseen, jospa se olikin huutomerkki ja alennustilani 20 lisäkilon jälkeen niin ilmeistä, ettei minua voinut kuvitella pelikentälle enää... tälle kropalle oli todella tehtävä jotain!

Reissun aikana syntyi päätös lisätä ainakin enemmän vihanneksia ja kasviksia lautaselle ja vältellä makeansyöntiä ja valkoisia jauhoja. Meillä ollaan aina syöty pääsääntöisesti kotona laitettua ruokaa ja jotain tuorettakin lautasella on ollut aina, mutta leipää ja suklaata kuluu liikaa. Pienin askelin on tarkoitus lähteä miettimään, millaisella ruoalla arkeen saisi vähän enemmän puhtia. Tavoitteena on, että jonain päivänä liikunta voisi jälleen olla osa normaalia viikkorytmiä ja sitä kautta painonhallintakin saattaisi olla helpompaa. Ja liikuntaan tottuminen saattaisi taas generoida vähän lisää voimia jaksaa...Oravanpyörä olisi enemmän kuin tervetullut. Kiinteytyminen on välttämätöntä, painon putoaminenkin toivottua.

Yritän havainnollistaa ensimmäisiä ajatuksia ruokavalioremontista kuvan voimin. Alla on esimerkki liikennevalolautasesta. Pääruokana on Chili sin carnea, chili con carnen kasvisversiota.

Punaisena värinä aterialla on tomaattia ja chili sin carneen lisättyä paprikaa.
Keltainen väri on tällä kertaa purkkiananasta.
Vihreäksi valittiin salaattia ja kotitekoista guacamolea.
Proteiineina on soijarouhetta, kidneypapuja ja kikherneiden, borlottipapujen ja suurten valkoisten papujen sekoitusta.
Hiilihydraattimäärien arvioimista välttelen viimeiseen asti, sillä minä lipeän kaikista liian työläiksi kokemistani dieeteistä, joihin liittyy mittaamista ja laskemista. Kun on nälkä, täytyy ihmisen saada ruokaa, eikä alkaa kaivamaan laskukonetta esille! Ajattelin, että on parempi, että vaihdan valkoiset jauhot täysjyvätuotteisiin ja jätän sokeria sisältävät tuotteet kokonaan, niin laskeskelua ei tarvita.
Entäpä sitten ne E:t? Ainakin tämä oli ekologinen, edullinen ja  värikylläisyydessään esteettinen ateria. E-koodittoman guacamolen reseptin, jossa on runsaalla kädellä aitoa avokadoa toisin kuin useissa kaupan TexMex-sarjojen purkkiguacamoleissa eikä ollenkaan aromi-, säilöntä- tai väriaineita, lupaan esitellä seuraavan postauksen yhteydessä.


Päivän vinkki liittyy kasvisruokavalion ekologisuuteen:


Kasvisversio on jauhelihaversiota ekologisempi vaihtoehto, sillä kasvikunnan tuotteiden energiakertymä on yleensä lihaa pienempi. Samalla energiamäärällä siis kasvatetaan paljon useammalle ihmiselle ruoaksi syötäviä kasveja kuin tuotetaan lihaa ravintokäyttöön. Kasvikunnan tuotteiden jalostukseen kuluu myös usein vähemmän energiaa kuin lihatuotteiden. Kuljetuksen ja säilytyksen aikana liha vaatii tehokkaan, energiankulutukseltaan suuremman kylmäkaluston jakeluautoihin ja marketteihin. Soijarouheen ja pavut voi ostaa kierrätettävissä pahvi- tai paperipakkauksissa. Tuoreet vihannekset ovat kotimaisia uuden sadon kasviksia, ja läheltä hankittu ruoka on aina vähäisemmän kuljetus- ja säilytystarpeen vuoksi ympäristöystävällisempää. Vihanneksillekaan ei tarvitse kaikissa kaupoissa valita muovipussia, tarjolla on myös biojätepusseiksi jatkokäyttöön kelpaavia paperipusseja. Ananas ja avokado eivät lyhyiden kuljetusmatkojen etäisyydellä kasva ja ovat varmaankin lennätettyjä, ympäristövaikutuksiltaan negatiivisia hankintoja. Lähtökohtani kuitenkin on sama kuin lapsen kestovaippailussa aikanaan: Täydellisyyteen ei tarvitse pyrkiä, kunhan valtaosa vaipoista ja hankinnoista ei kuormita ympäristöä turhaan. Pienetkin ympäristöteot ovat askel oikeaan suuntaan. Niin, ja kauppareissunkin voi usein tehdä julkisilla tai kävellen!

Jos arjen pienet ihmeet ja ilot ovat lähellä sydäntäsi, tervetuloa lukemaan blogiani. Luvassa on ainakin paljon reseptejä!

2 kommenttia:

  1. Mainio, toimiva ja riittävän yksinkertainen teema ja idea! Täällä ollaan jo, ihan innostuksen huumassa. Vaihdankin omaan blogiini tämän uuden blogisi saman tien. Ollaan näiden ruoka-asioidenkin kanssa aika samoilla linjoilla, joten jään innolla odottamaan mitä kaikkia uusia ideoita, inspiraatiota ja reseptejä täältä löytyykään.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, Oupppa kun tulet lukemaan ja jätit heti terkkuja....tuntui kivalle :)

    VastaaPoista