perjantai 30. joulukuuta 2011

Vuodenvaihde villasukissa

Ihailen ihmisiä, jotka saavat blogin päivittämisen jotenkin yhdistettä muuhun elämään. Minä jäin taas joulun alle, viime hetken virityksiä oli liikaa. Aattona vasta ehdittiin paketoida valtaosa lahjoista,  ja kaksi jouluksi tarkoitettua sohvatyynynpäällistäkin ompelin loppuun keskiviikkoiltana.

Kun aatonaatto oli vielä normaali työpäivä, ei jouluun laskeutumiseen jäänyt tänä vuonna aiihen tarvitsemaani aikaa. Kai tiukka ohjelma vähän kostautui, sillä huomaan vapaapäivät aatosta selvittyämme lähinnä nukkuneeni. Olen nukkunut myöhään aamuisin, välillä ottanut päiväunet, - ja kappas, sohvalla on ollut hyvä torkuskella illallakin tv:n ääressä. Villasukat ja kynttilänvalo ovat auttaneet taistelussa pimeyttä vastaan, sillä myrskytuulet ja tihkusateet eivät ole houkutelleet ulkoilemaan.

Tänään vasta tuntui elämä virtaavan suonissa ensimmäistä kertaa eri tavalla, vireystaso oli jälleen edes askelen toivottuun suuntaan, ja väsynyt kroppa tuntui jälleen omalle. Teimme valmisteluja huomiselle tortilla-aterialle. Guacamolen pyöräytettyämme teimme myös valmiiksi tomaattisalsan ja laitoimme täytteeksi tulevat soijasuikaleet marinoitumaan. Tämä täyte on paljon maukkaampi vaihtoehto teollisesti marinoiduille broilersuikaleille!




Marinoidut soijasuikaleet
(missiona hävittää pölyisten kirjojen ominaismaku kuten soijarouheestakin)



 0,5 l kuivia, käsittelemättömiä soijasuikaleita
1 l vettä
1 kasvisliemikuutio tai -fondinappi (lisäaineeton) 

Marinadin ainekset:
2 rkl sitruunamehua
3 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
1 rkl hunajaa
1 rkl soijakastiketta

1 tl Dijon-sinappia
1 valkosipulinkynsi puristettuna

1 tl suolaa
1/2 tl chilijauhetta

1/2 tl mustapippuria

Keitä soijasuikaleita kasvisliemellä maustetussa vedessä noin 20 min. Valuta suikaleet siivilässä ja painele niitä siivilää vasten niin, että enimmät nesteet puristuvat pois. 
Sekoita marinadin ainekset ja lisää soijasuikaleet vielä lämpiminä marinadiin. Anna marinoitua yön yli. Valuta marinadi pois ja paista suikaleet voin ja öljyn seoksessa kauniin värisiksi.. Lisää pannulla vielä vähän suolaa ja pippuria tai muita mieleisiäsi mausteita suikaleille.





Mieto tomaattisalsa



3 rkl oliivi- tai rypsiöljyä
1,5 sipulia hienonnettuna (muista: guacamolesta jääneet ylimääräiset punasipulit voi laittaa salsaan)
1/2-1 chilipalkoa hyvin hienonnettuna1 prk tomaattipyrettä
 5 tomaattia kuutioituna siemenineen, kannat poistettuna
1/2 punaista paprikaa pieninä kuutioina
2 rkl fariinisokeria
2 rkl punaviinietikkaa

1/2-1 tl suolaa
tarvittaessa chilijauhetta tai cayennepippuria maustamiseen
 

Kuullota sipulit ja tuore chili pehmeiksi öljyssä. Lisää tomaattipyre, paprikat, tomaatit ja kaikki mausteet. Keitä miedolla lämmöllä välillä sekoitellen, kunnes kasvikset ovat pehmeitä ja rakenne on sopivan sakea. Mikäli et uskaltanut käyttää chiliä tarpeeksi, voit lisätä tulisuutta maustamalla seoksen cayennepippurilla tai chilijauheella.



Salsan keittely on ekologistakin, sillä siihen sopivat vähän jo sellaisenaan salaatissa tai leivän päällä syötäväksi liian pehmeät  tomaatit ja paprikat erinomaisesti.


Tarjoa soijasuikaleet salsan, guacamolen, creme fraichen ja tomaatin, paprikan, kurkun, salaatin, ananaksen tai muiden vihannesten kanssa tortillojen välissä. Ensimmäisen nautittuasi varaudu täyttämään toinenkin!



Vinkkejä:
  • Jos soija ei sovi sinulle, kokeile samaa marinadia ilman soijakastiketta seitanille. 
  • Kun salsaa tulee tehtyä kerralla liikaa, käytä loput chilin, papujen ja Huomuhättilään huijausjauhelihan kanssa chili sin carnen kastikkeeksi.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Lanoliinisaippua

Saippuanvalmistus kotona on siitä mukava harrastus, että saippuamassaan saa tyhjennettyä kaapin kätköistä yhtä sun toista kuljeskelemaan jäänyttä raaka-ainetta. Yksi tällainen vuosia kaapissa kuljeskellut pullo oli lanoliini, jolla kestovaippa-aikakaudellamme käsittelin villaisia vaippahousuja pesun jälkeen pehmeämmiksi. 

Netissä seikkaillessani luin jostain, että lanoliinia voisi käyttää saippuan tekemiseen, ja saippuasta pitäisi tulla silloin erityisen kosteuttavaa ja hoitavaa iholle. Päätin kokeilla ihan itse kehittelemilläni kahdella reseptillä, sillä halusin testata kahta variaatiota: paljon lanoliinia ja vähän lanoliinia. 
Paljon lanoliinia sisältäneeseen saippuaan käytin koristeeksi aiemmin tehtyä saippuamassaa silputtuna konfetiksi. En hajustanut massaa ollenkaan, sillä halusin kokeilla, miten paljon lanoliinin oma tuoksu tuntuu valmiissa saippuassa.




Pintaa oli kuvioitu kevyesti taikinakaapimella.

 
Lanoliini ei ole saippuassa mikään halpa raaka-aine, enkä usko että siksi olisin kokeiluun ryhtynyt ilman niitä kaapissa pyörineitä pullonpohjia. Koe-erä oli kuitenkin onnistunut ja saippuoista tuli hyviä. Koska halusin saippuasta erittäin hoitavaa, käytin saippuaan myös kaakaovoita ja nesteenäkin rasvaista kookosmaitoa. Massa kookosta ja paljon lanoliinia sisältäneessä saippuassa kovettui nopeasti. Saippua on edelleen käytössäkin ollut hyvin kovaa ja kulutusta kestävää. Lanoliini kosteuttaa ja suojaa käsiä; - jälkikäteen vain toivoin, että lapsen ollessa vaippaikäinen ja käsienpesun jatkuvaa minulla olisi silloin ollut tällaisia saippuoita päivittäisessä käytössä. Lanoliinin tuoksu on mieto villan rasvan tuoksu, ja meillä saippuan käyttäjät pitävät sitä hyvin luonnollisena ja miellyttävänä.


Aion kokeilla saippuaa vielä  villaisten asusteiden, esim. kaulahuivien käsinpesuun, sillä oletettavasti lanoliinia riittää saippuassa vielä neuleenkin pehmentämiseen samoin kuin villahousuja lanoliiniliuoksessa kylvetettässä.




Hellä käsiä hoitava lanoliinisaippua


Huom! Resepti ei ota kantaa saippuanvalmistuksen perusteisiin. Perustekniikan voi opetella esimerkiksi täältä.

Tarvitset:

100 g kookosrasvaa
170 g munkinpaistorasvaa
50 g kaakaovoita
100 g oliiviöljyä
100 g lanoliinia
67 g lipeää
90 g vettä

60 g kookosmaitoa lisättynä vasta muuten valmiiseen saippuamassaan jämähtämisen estämiseksi
vihreä kromioksidi, titaanidioksidi, kypsästä, valmiista saippuamassasta leikattu konfetti

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Punaista, valkoista ja maitokahvia

Joulu hiipii huoneisiin salaa. Pienieleisesti, vähän kerrallaan, tekemättä numeroa itsestään joulu ottaa paikkansa ja hivuttautuu tilaan toisensa jälkeen.

 

Roskiksesta pelastettu, poisheitettäväksi aivan liian tyyris House Doctorin kynttilälyhty sai valosarjan sisäänsä. Edellinen omistaja oli luopunut siitä todennäköisesti toisesta päästään hitsauksesta irronneen kädensijan vuoksi. Minä en sitä roikottele, minua ei kahvan vaurio haittaa, ja kaunis lasikupukin oli aivan ehjä. Saahan lyhdyn ehkä hitsaamalla vielä priimakuntoonkin!


Makuuhuoneeseen tunnelmaa tuovat punavalkoiset joululakanat.  Niitä käytetään vain joulukuussa, ja pesun jälkeen ne päätyvät illalla takaisin sänkyyn.


Syksyllä löysin Anttilan alennusmyynneistä sopivan maton eteiseen. Raaskin avata sen muoveistaan viikonloppuna. Sävyt olivat aivan samat kuin lakanoissa, matto tuntui heti kotoisalle ja kuuluvan paikalleen. Kuvasin sen ovenkarmilla, eteinen on liian pimeä paikka onnistuneiden valokuvien ottamiseen.Meidän joulumme on punainen, valkoinen ja maitokahvinruskea.  Minkä värinen on sinun joulusi?


Pieni ilonaihe on pitänyt kuvata jo pitkään. Meillä ei ollut ensimmäiseen kymmeneen vuoteen nitojaa ollenkaan. En halunnut värillisiä, heppoisia muovihärpäkkeitä vaan kestävän, siten ekologisen, metallisen ja jykevän. Koska kiinnyn esineisiin, joilla on paitsi pitkä käyttöikä ja joihin liittyy tarina, oli tämän  nitojan tie meille todellakin sen tarinan syntymiseksi sopivan mutkainen:  Etsin sopivaa useita kuukausia. Kun viimein löysin haluamani eikä sellaisia kaupoista löytynyt, ostin tämän edelliselle käyttäjälle mustan samanlaisen tilalle, ja valkoinen ihanuus päätyi meille vaihtokaupan kautta.


lauantai 3. joulukuuta 2011

Käsityökavalkadi

Kuvia käsityörupeamasta tuntuu olevan mahdoton pitää ajan tasalla. Sitä mukaa, kun kerkiän jotain kuvata, on valmistunut taas jo jotain uutta.  Tässä kuitenkin joitain otoksia!


Pojan nimipäivä syyskuussa pääsi yllättämään. Olisimme unohtaneet sen täysin, ellei pikkusiskoni, -Alexin kummi-, olisi pikkumiehelle onnittelusoittoa soittanut. Onneksi työn alla oli ollut pyjama, josta sain nopeasti viimeisteltyä lahjan sankarille. Pyjamasta tuli paras ikinä, nuori herra ei käyttäisi enää mitään toista.


Pienelle kummipojallemme ompelin pallon, jonka karatessa käsistä voisi kokeilla vaikka peräänryömimistä.


Helmikaulakoru kukkalukolla syntyi lahjaksi pikkumiehen eskarikaverille. Tein näitä kaksi, toinen odottaa vielä paketoimistaan.

Kun pikkumies sai kutsun pojan syntymäpäiville, neuloin lahjaksi alpakkalangasta kaulurin. Kaulureitakin tuli tehtyä lopulta kaksin kappalein, sillä ensimmäisen toimituksen jälkeen poika toivoi toista samanlaista itselleen.

Kaulurin lanka oli pipon lankaa ohuempaa, mutta väri sopii hyvin samaan asukokonaisuuteen. 

torstai 1. joulukuuta 2011

Joulunodotus saa alkaa

Joulunodotuksen odotus on ollut sietämättömän tuskaista pienelle ihmiselle. Eilen miehen vietyä poikaa muskariin sain kaivettua salaa joulukalenterin yläkaappien kätköistä, silitettyä siitä enimmät taitteet sekä ripustettua sen seinälle. 


Joulukalenteri on jo useamman vuoden vanha. Olen piilottanut maisemaan luukkuja ja ommellut kuviksi minun lapsuuteni jouluihin liittyviä asioita tarinoiksi lapselleni. Kovin vähän silloin ommelleena olen saanut saumoista kieroja ja reunoista aaltoilevia, -onneksi päivä on hämärä ja lyhyt. Kuva-aiheet kertovat monenlaisia muistoja: Kotona meillä maalla oli joulukirkosta ajettava aina tiettyä reittiä takaisin, koska erään pitkän, upean pohjalaistalon kaikilla ikkunoilla loistivat samanlaiset kyntteliköt valaisten pimeää aamua. Joulukuvaelmissa sain pitkine vaaleine hiuksineni olla enkeli useampanakin vuonna (paitsi sinä vuonna, jolloin olin Seitsemän veljeksen hevosen takapää). Paappa aina kertoili rekiretkistä kirkkoon, mutta minun maisemassani hevonen sen sijaan on muisto Tapaninpäivän ajelusta. Reki ei luistanut vaan tihkaisi kiinni tiellä olleeseen hiekkaan. Hevonen hermostui ja pillastui, ja isä kaappasi meidät syliinsä, kun jouduimme vauhdissa hyppäämään ojanpenkalle. Ei sellaista vielä kolmessakymmenessä viidessä vuodessa unohda! Potkukelkkailimme joululomilla paljon. Minun pieni poikani ei ole potkukelkkaa päässyt kaupungissa suolatuilla ja hiekoitetuilla teillä edes kokeilemaan.

Inhoan ihmisjoukkoja, tavarataloissa ryysimistä, kaupallista hömppää, tarpeettomia lahjoja, mainoksia kotiin kilotolkulla ja lokakuussa alkavaa joulusesonkia. Kaikkea sitä yritän kartella löytääkseni oikean joulumielen. Minulle se tulee kynttilöistä pimeydessä, joululauluista, aamunhämyssä perheen kanssa syödystä puurosta, lahjojen tekemisestä itse pienellä budjetilla, maltillisesta kodin koristelusta, tuoksuista ja mauista ja ystävien huomioimisesta vaikka poikkeamalla kahvilla yhdessä. Minulle joulu on Jeesuksen syntymäjuhla ja kaikkien maailman lasten juhla. 

Pienen ihmisen odotusta ja malttamattomuutta on niin ihanaa seurata. Ei meillä voi vieläkään laittaa joulukalenteriin mitään yllätyksiä kuin yhdeksi aamuksi kerrallaan, ja senkin nassikan nukahdettua, sillä kaikki taskut on kopeloitu tarkkaan ja osa myös jo auottu.