Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raaka-aineet: Munakoiso. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Raaka-aineet: Munakoiso. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Munakoiso-emmer-pata

Olemme juhlineet pienen neidin yksivuotissyntymäpäivää useana päivänä peräkkäin.Vasta jälkikäteen tulin ajatelleeksi, että olemme syöneet ja tarjonneet kasvisruokia koko viikon kiinnittämättä asiaan sen kummemmin huomiota. Tätä pataa nauttinut ystäväni pyysi reseptiä, koska emmer oli hänelle uusi tuttavuus ja hän oli itsekin saamassa kasvissyöjän kylään lähipäivinä.


Munakoiso-emmer -pata (4 annosta)


2 dl kypsentämätöntä Emmer-viljariisiä
1 lisäaineeton kasvisliemikuutio
5 dl vettä
1 paksuina viipaleina itketetty munakoiso reiluina kuutioina
oliiviöljyä
1 kuutioitu sipuli
2 hienonnettua valkosipulinkynttä
1 prk tomaattipyrettä
(optio: 2 tl raastettua tuoretta inkivääriä ja 2-3 cm pätkä chiliä hienonnettuna)
2 porkkanaa pieninä kuutioina
1 lehtisellerin varsi pieninä kuutioina
1 tlk (n 400 g) käyttövalmiita kikherneitä
2 rkl sitruunamehua (mikäli käytät tuoretta sitruunaa, voit käyttää myös sitruunan kuoren raastettuna padan maustamiseen)
1 rkl hunajaa
mustapippuria
tuoretta basilikaa ja persiljaa


Keitä viljariisi kasvisliemessä kypsäksi, kunnes kaikki neste on imeytynyt jyviin.

Paista munakoisokuutioita pannulla kuumassa oliiviöljyssä, kunnes ne saavat kauniin värin. Siirrä kuutiot sivuun lisättäväksi ruokaan myöhemmin.

Kuullota sipulit, lehtiselleri ja porkkana oliiviöljyssä.. Lisää pehmenneiden kasvisten joukkoon purkillinen tomaattipyrettä (sekä inkivääriraaste ja chili). Anna kasvisten hautua vielä tomaattipyreen kanssa hetki. Mikäli seos on kuiva ja herkkä tarttumaan padan pohjaan, voit lisätä pataan hieman vettä. Sekoita kasviksiin kypsä emmer, munakoisokuutiot ja mausteet sekä purkillinen valutettuja, käyttövalmiita kikherneitä. Tarkista suola ja lisää lopuksi runsaasti silputtua tuoretta basilikaa ja persiljaa.

Kuvan liitän reseptiin sitten, kun pieni neiti on hereillä eikä kameralle tarvitse kolistella johtoa makuuhuoneesta :) !

lauantai 8. lokakuuta 2011

Pregon perintö = poikien pasta

Sympaattisen ja edullisen italialaisravintola Pregon tarina Fabianinkadulla loppui hyvin pian sen jälkeen, kun olimme paikan kesällä  löytäneet. Syyskuun alussa sitä ei enää ollut olemassakaan. En tiedä, ehtikö Prego palvella paikallaan vuosia vai vain kuukausia, -ja jos vain muutaman kuunkierron, oliko konseptin väliaikaisuus suunniteltua vai lopahtiko yritys omaan mahdottomuuteensa. Pasta-aterioiden myynti keittiössä itse tehdystä pastasta  kympin molemmin puolin ei Helsingin keskustassa todennäköisesti koskaan kuitenkaan voinut olla kovin kannattavaa.

Pregon sisustus oli minun mielestäni  tyylikäs, graafisen selkeä ja yksinkertainen.


Ruoka oli todella hyvää ja henkilökunnan ystävällisyys aitoa. Pieni ihminenkin sai esitelmän siitä, miten pastakone erilaisilla terillä varustettuna tekee vehnäjauhoista, munista ja vedestä sekoitetusta taikinasta joko lasagnelevyjä, tagliatelleä tai rigatoneja.

Ehdin käydä heinä-elokuussa Pregossa kolme kertaa, kaksi kertaa syömässä pasta-annoksen ja yhden kerran espressokupposella ystävän nauttiessa jäätelöä.  Viimeisellä kerralla söin todella hyvän tomaatti-munakoisopastan, Pasta Norman.

Mukavat muistot jäävät elämään meidän perheessämme usein resepteissä:   Pregon suljettua ovensa täytyi tomaateista ja munakoisoista sitten kehitellä herkullinen pastakastike itse! Nuori herra otti reilun santsiannoksen ja risti ruokalajin poikien pastaksi.



Poikien pasta eli pasta Pregon perintö (3 reilua tai 4 pienehköä annosta)

500 g munakoisoa
1 rkl suolaa munakoison itkettämiseen
2 rkl oliiviöljyä paistamiseen

1/2 chilipalko hienonnettuna
100 g suippopaprikaa hyvin hienona kuutiona
2-3 valkosipulinkynttä hienonnetutna
500 g paseerattua tomaattia
1 kasvisliemikuutio (lisäaineeton)
1/4 tl kuivattua rosmariinia
1 tl kuivattua oreganoa
1 rkl sitruunamehua
mustapippuria myllystä
annoksen viimeistelyyn runsaasti tuoretta basilikaa, halkaistuja kirsikkatomaatteja ja juustoa makusi mukaan, esim. parmesaania, pecorinoa tai ricottaa


Munakoiso neuvotaan usein itkettämään suolan avulla, jotta siitä lähtisi ylimääräistä kitkeryyttä pois. Monet lajikkeet sopivat minun suuhuni kuitenkin ilmankin, joten tarve näille toimenpiteille on vähän makuasia. Millekään lajikkeelle itketyksestä ei ole kuitenkaan varmaan haittaa!

 
Leikkaa munakoiso noin 2 cm paksuiksi siivuiksi pitkittäissuuunnassa. Ripottele suola leikkauspinnoille, ja laita viipaleet painon alle siivilään valumaan noin 15 minuutiksi. Suola irrottaa munakoisoviipaleista nestettä, joka ensin nousee kauniiksi pisaroiksi viipaleiden pintaan ja lopulta muodostaa lätäkön siivilän alle. Huolehdi siis siitä, että siivilä on esim. tiskialtaassa. Huuhtele viipaleet lopuksi vedellä ja kuivaa ne talouspaperilla molemmin puolin.




Leikkaa munakoisoviipaleet noin 2 cm kuutioiksi. Paista kuutioita oliiviöljyssä, kunnes ne saavat kaunista, kullanruskeaa väriä kaikille leikkauspinnoilleen. Siirrä munakoisopalat pois pannulta.


Pikkumiehen parvekkeella kasvaneesta kirsikkatomaatista viimeiset päätyivät pastaan

Kuullota kuutioitua suippopaprikaa, hienonnettua chili ja valkosipulia pannulla maltillisella lämmöllä, kunnes kasvikset vähän pehmenevät. Lisää sekaan paseerattu tomaatti, paistetut munakoisokuutiot, yrttimausteet, pippuri ja kasvisliemikuutio. Anna hautua 15 minuuttia.
Laita tällä välin pasta kiehumaan. Tarkista suola, lisää sitruunamehu, ja sekoita kastike kypsän, valutetun pastan joukkoon. Lisää vielä halkaistut kirsikkatomaatit, runsaasti tuoretta basilikaa, ja sekoita pari kertaa kaikki ainekset sekaisin.



 Annostele pasta lautasille ja ripottele pinnalle juusto.Tervetuloa syömään!





Tomaatin ihmeaine lykopeeni


Yksi karotenoidien ryhmään kuuluva väriaine on tomaatin lykopeeni, joka muista  karotenoideista poiketen ei muutu elimistössä A-vitamiiniksi. Lykopeenin on todettu alentavan riskiä joihinkin syöpätyyppeihin ja se ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja. Lykopeenin erityispiirre on se, että kuumennettaessa se muuttuu muotoon, jossa se imeytyy elimistöön vielä tehokkaammin kuin kuumentamattomana. Tuoretta tomaattia tehokkaampi lykopeenin lähde on siis esimerkiksi tomaattikastike pastalle!