Tunnelmakuvia viikonlopulta

Rakastan kiireettömiä viikonloppuaamuja!  Arkiaamuisin minä ja poika ehdimme yleensä yhtä aikaa aamiaiselle pikkuneiti seuranamme, viikonloppuisin mieskin sen hätäisen jogurtin lisäksi ehtii jäädä toisellekin kahvikupilliselle. Ei tarvitse kiirehtiä viemään koululaista. Arkisin pojan aamiainen on usein mikropuuro pikahiutaleista, Weetabix tai mysli, -jotain, mitä rintaruokintaan ja vaipanvaihtoon varatun äidin ei tarvitse erikseen laittaa. Nyt ehdin leipoa skonssitaikinan molempina päivinä. Aamuauringon paistaessa vanhoilta Arabian ruusulautasilta nautittu aamiainen tuntui ihanan ylelliseltä, ja kaikki yöimetyksen aiheuttamat selkäkivut ja hartiasäryt tai liian vähäinen yöunen määrä unohtuivat hetkeksi.

Esikoisen kanssa imetys ei onnistunut ollenkaan, ja sen ajatteleminen tuntuu vieläkin kipeälle. Tytön kanssa sain uuden mahdollisuuden. Välissämme nukkuva pikkuneiti on saanut nautiskella rintamaidosta edelleen myös öisin. Nautin siitä, että yleensä saan nukkua ainakin yhdet päiväunet tytön vieressä. Yöimetyksen takia saa ihania erivapauksia ja antaa itselleenkin anteeksi paljon keskeneräisyyttä. Alakuvissa heräillään lauantain päiväunilta, aina yhtä hyväntuulisena.

Kun ihana mieheni tarjoutui taas kerran imuroimaan, sain minä keskittyä paperipinojen ja lehtikasojen raivaamiseen. Pölyjen pyyhkiminen ja väärille paikoille eksyneiden tavaroiden järjestely on rentouttavaa, kun kaikki meteliä pitävät kodinkoneet taas lähes vievät kotitöiden tekemisen ilon! Yksi ihanimpia järjestelytehtäviä tälle viikonlopulle oli löytää paikka akvarelliväreille, jotka olen hankkinut pitkään niistä haaveiltuani. Valtava määrä siveltimiä ja vähän käytetyt akvarellivärit löytyivät erittäin edullisesti Huuto.netistä, lempikaupastani.

Yksi huushollimme erikoisimpia esineitä on varmaan vanha jäätelötötteröille tarkoitettu myyntiteline. Sekin on löytö Huuto.netistä vuosia sitten. Kuinka hyvin siveltimet telineeseen nyt sopivatkaan! Telineen kartiot pyörivät keskiakselin ympärillä, joten sopivan siveltimen valinta on nyt helppoa. Enää tarvitsisi osata maalata!

 

Kunhan lapset kasvavat-sitkuttelun sijaan päätin aloittaa harjoittelun nyt. Vaikka piirtäisin vain yhden pienen luonnoksen viikossa tai ensimäisissä laveerausharjoituksissa menisi vuosi, minä olen ainakin ottanut askeleen kohti unelmaani oppia maalaamaan. 

Ompelupisteestäni tuli tällainen poikkitaiteellinen neliön ateljee, kun saumuri ja ompelukone muuttivat lattialle, pöytätason alle. Kuljin huokailemassa ihastuksesta, hipelöin värikoteloa ja laitoin tärkeän tunnelatauksen ja inspiraation vuoksi esille poikani minulle joku vuosi sitten maalaaman kukkataulun.

Haaveiden konkretisoiminen päätöksiksi tuntuu aina yhtä hyvälle. Tästä se alkaa!  Päätin kuitenkin edetä ilman synnintuntoja ja jalat maassa tiedostaen lapsiperheen ajan rajallisuuden, -katsokaapa vaikka mitä kivaa neitonen oli keksinyt vessapaperirullan kanssa jo pelkästään sillä välin, kun otin muutaman kuvan!

Huoneenuudistuksen jälkityöt

Lastenhuoneen sisustus on ihanaa! Aina kaikille entisille huonekaluille tai tärkeille tavaroille ei kuitenkaan uudistustöiden jälkeen löydy luontevaa paikkaa. Me jouduimme keksimään Pegasos-hevoselle uuden sijainnin. Selvää oli, että näin upeaa heppaa ei vietäisi kellariin tai laitettaisi kaappiin, vaan halusimme sen edelleen olevan esillä.

Erilaisia vaihtoehtoja pohdittuamme Pegasos päätyi eteisen ja olohuoneen välimaastoon, pienen sinisävyisen puupenkin yläpuolelle, jonne teimme myös liitutaulutarroista viikkokalenterin nuoren herran tärkeille aikatauluille ja menoille. Koristeellinen hevosfiguuri näyttää kokoavan sisustustarrat kuin raamien alle.

Näkymä eteiseen:

Näkymä olohuoneen suuntaan:

Ompeluineen ja kellarinraivauksineen muutoksessa meni aikaa useita viikkoja. Kellariin päätyi odottamaan tytön kasvamista se vanha sänky pojan huoneesta Tuntuu kuitenkin tosi hyvälle saada tämä projekit päätökseen, lopputuloksesta tuli meille kaikille mieluinen!

Ekaluokkalaisen uusi huone, osa 2

Kun se alunperin parven verhoiksi suunniteltu raitakangaskin oli käytettävä, innostuin ompelemaan tyynynpäällisiä uudistetun huoneen somistukseksi. Vanhaa jatkettavaa lastensänkyä kellariin kantaessamme löysimme sieltä unohtuneet jättityynyt kokoa 60x80cm, ja poika sai ne käyttöön piilopaikkaansa sängyn alle löhöilytyynyiksi.

Kallis kangas olisi mielestäni mennyt hukkaan, jos olisin ommellut sen tyynyliinoiksi sellaisenaan. Halusin kovasti uskoa, että osaisin tehdä jotain vähän jännempää. Suunnittelun lähtökohtana ihanan isojen tyynyjen pinta-alan mahdollisuudet, huoneen väriskaala ja merihenkinen sisustus,  nyt kovin trendikkäät tähtityynyt ja raitojen yhdistäminen tähtiin Stars&Stripes -lippukuoseja mukaillen, ripaus kaukokaipuuta kivaan tekstiin ja....tällaista syntyi!

Tekstit on painettu käsin Marabu-kangasväreillä. Tyynyliinoja on kaksi, joista toisen tähden applikointiin on käytetty tummansinistä lankaa ja toisen punaista.

 

Kuvasin kaikki huoneen uudet tekstiilit rinnakkain, jotta kolmen eri aikaan eri paikoista ostetun kankaan väriskaala näkyisi samassa kuvassa. Nuo tähtityynyt toimivat mielestäni hyvin kokonaisuuden yhdistäjinä, sillä kaikki raitakankaan sävyt löytyvät nyt paitsi vaaleista uusista tyynyliinoista  myös parven voimakkaamman värisistä verhoista.

 

 

Kleinbussikangas on kevään uutuuksia Eurokankaasta. Eihän näin valloittavan kankaan ohi onnistu kävelemään! 

 

Edellisen blogipostaukseni kuvissa sängyn alaosan verhot olivat kiinni. Verhon takaa löytyy huoneen asukas, jonka toivon pitävän aikaansaannoksistamme vielä pitkään!

Ekaluokkalaisen uusi huone, osa 1

Isompi sänky ja leikkikeittiöstä luopuminen olivat huonetta uudistettaessa avainteemat. Muuhun pyrittiin kajoamaan mahdollisimman vähän, koska pojalla oli esimerkiksi entuudestaan työpöytä, jonka halusimme säilyttää ja kirjahylly, jonka toivoimme edelleen mahtuvan huoneeseen uudesta sängystä huolimatta. 

Yhdelle seinälle olin maalannut pojalle kirjoittamani runon, ja tuo runoseinä oli iso kysymysmerkki. Peittäisikö uusi korkeampi sänky sen vai pystyisikö sen vielä jotenkin säilyttämään? Seinällä ja runolla oli paljon tunnearvoa, mutta olimme hankkimassa jonkinlaista parviratkaisua.

Sängyksi valitsimme pitkäikäisyytensä vuoksimonikäyttöisen ja muunneltavan Unipuun pikkuparven. Itse sängyn löysimme sopivaan hintaan Huuto.netistä ja korotuspalat, takalaita ja tikkaat tilattiin Askon kautta. 

Huoneen värit mietityttivät kovasti, sillä sängyn turvalaita oli melko tummansininen, sellainen tumma keskisininen. Mustikkaa tai jotain, en minä tiedä. Uutena ostettaessa olisimme varmasti valinneet valkoisen turvalaidan, mutta nyt mentäisiin tummansinisellä. Aiemmin huoneessa oli ollut Ikean säilytyslaatikoiden myötä alakuvassa näkyvää keskisinistä ja valkoista, Pegasoksen siipien ja työpöydän valaisimen turkoosia ja väripilkkuina vähän punaista.

Sängyn kokoaminen ei ollut mitkään pikkujuttu seitsemänkuisen tytön kanssa, kun molempien aikuisien käsiä oltaisiin hommassa tarvittu. Tytön kummitäti tuli apuun ja viihdytti pikkuprinsessaa, kun me pyyhimme puhtaaksi sängyn osia ja konttailimme lattialla ruuvailemassa sänkyä kokoon.

Kun korotuspalatkin olivat saapuneet, sängyn pohjaan kiinnitettiin verhokiskot, jotka olimme sahanneet jo K-raudassa oikean mittaisiksi. Minä pääsin mittailemaan sängyn alle suunniteltujen verhojen korkeutta. Lattialle sijoitettavalla patjalla ja verhoilla sängyn alaosastakin saisi tarvittaessa nukkumapaikan, hiukan yksityisyyttä vaikka lueskeluun tai musiikinkuunteluun ja mukavan majan leikkeihin.

Joskus suuret harmit kääntyvät voitoiksi ja oivalluksisksi. Verhoiksi tilaamani raidallinen kangas ei tullut ajoissa, jotta olisin sen hiihtolomaviikolla ehtinyt ommella. Kai siinä sitten piti käydä juuri niin, sillä kangaslaatikoissani oli parven alaosaan täydellinen verhokangas, jota en olisi ehkä muistanut ilman näitä aikatauluhaasteita. Kangaspala oli euron kirpputoriostos, Prestigious Textilesin kuosi "Ships".Jotta sentilleen oikeankorkuisesta kangaspalasta ei menisi milliäkään hukkaan, käänsin varmuuden vuoksi alataitteen silitettävän paltenauhan kanssa saadakseni siitä purkautumattoman, sillä päärmevara oli kovin kapea. 

Ylhäällä käänsin kankaanreunan vain kerran, ja jotta voisin jättää sen huolittelematta, ompelin sen kolmiaskelsiksakilla kiinni verhonauhaan. Verhonauhaa käytin ensimmäistä kertaa, ja sillä sai mukavasti verhon yläreunaan ryhtiä ja helposti yläreunaan harjanteen, joka peitti verhotangon näkyvistä. Kankaan kuvion kohdistusta ei voinut ajatellakaan, sillä kaikki olemassaoleva kangas tuli käytettyä viimeistä milliä myöten.

Värit toimivat paremmin kuin hyvin. Tämä kangaspala oli oikea aarre!

Kankaan turkoosi pohjaväri toimii hyvin työpöydän valaisimen kanssa, ja mikä parasta, se pelottava tummahko keskisininen sängynlaita oli yhdessä kankaan tummansinisen kanssa kuin suunniteltu kokonaisuus.  Vai mitä sanotte?

Reppu löysi paikkansa sängyn päädystä. Mitoiltaan sänky sopi paikalleen loistavasti, sillä runo, kirjahylly ja leikki-ikkuna jäivät kaikki entisille paikoilleen.

  

Verhokankaan korostettua huoneen merihenkistä sisustusta entisestään uskalsin kaivaa kirpputorilta ostetun merimiespaidan kaapista esille. Pikkulipastot olivat aiemmin osa leikkikeittiötä, ne saivat jäädä huoneeseen nyt päällekkäin. Emalimukien joukosta valitsin tänne somisteeksi ne kaksi, jotka tuntuivat huoneeseen kuuluvan kuin luonnostaan. Kiitos vielä kakkosesta, Kati <3!

Menköön...vaan ei sittenkään!

Otettuamme muutaman kuvan muistoksi pakkasimme nämä ja kaikki loputkin keittiötavarat laatikoihin yhdessä pojan kanssa. 

Pikkiriikkinen juustohöylä löytyi aikanaan Kokkipuodista. Emalikahviastiasto on ostettu Riimikosta Vanhasta Porvoosta. Leikkiruoat ovat omaa tuotantoa.

Alakuvassa huovuttamani sipulisarja.  Hämmästelin jokaisen huovutetun ruokatavaran kohdalla niitä hypistellessäni erityisesti sitä, miten ne ovatkin kestäneet leikeissä.

Hedelmiä:

Makirulla:

Monikohan vieras on saanut meillä kahvin ja pullan, kun kioski, kauppa tai ravintola on avannut ovensa ja vieraat kaapattu mukaan leikkiin?

Siivoamistakaan ei sopinut unohtaa:

Minikokoiset rusinapaketit karsiutuivat pakatessa noin viidesosaan alkuperäisestä määrästään, mitään muuta haalimaani en raaskisikaan heittää pois. Hauska muisto oli sekin, kun tuo Ruohonjuuresta mainoslahjana saatu pikkuinen Herbamare-suolapurkki tyhjeni vähän kerrallaan. Poika söi salaa suolat sisältä, onneksi sentään ei kaikkea kerralla. Tryffeliöljypullo meni leikeissä ruokaöljystä mainiosti. Normikokoista pakettia kalliimpia maissihiutaleita piti ostaa kerran näissä äpikkupaketeissa vain siksi, että paketit tarvittiin keittiöön.

 Leivonnaisiakin oli kertynyt ainakin korillinen, 

Apuna pakkaamassa oli seuraava keittiön käyttäjä. Neiti on erityisen ihastunut punaiseen väriin, ja tässä meiltä maalta ullakolta löytynyt pikkutarjotin on päässyt makutestiin. 

Vaan mitä sitten tapahtui? Me löysimme lipastolle uuden hyvän paikan olohuoneesta. Poika  keksi, että siinähän sitä keittiötä voisi sitten käyttää jatkossa, jos häntä huvittaisikin leikkiä siinä uudessa paikassa televisiota vastapäätä kokkistudiota! Uuninluukku jätettiin purkamatta, tavarat vain pakattiin piiloon lipaston laatikoihin. Hyllyrakennelma lipaston päältä kerättiin pois, ja lipasto toimii nyt mainiona laskutasona isomman vierasjoukon kyläillessä vaikka tarjoiluille, arjen legorakennelmille tai kokkistudion kattiloille. Salaa olin onnellinen itsekin, sillä haikealta keittiöstä luopuminen olisi tuntunut myös minusta. Kokkistudion työtasoja voi käyttää nyt kuitenkin onneksi myös oikean keittiön työtasojen laajennuksena, sinne mahtuu vaikkapa tekemään salaatin.

Keittiöremontti

Tämä on nopeasti tehty blogipostaus. Nopeasti tehty, sillä kaikissa kuvissa ei ole edes blogini tunnistetta. Ajattelin muutaman kuukauden blogitauon jälkeen, että huonosti tehty olisi sekin parempi kuin ei mitään. Arki on pitänyt kiireisenä ja neiti kaksi kättä varattuna. Nyt juon kupillisen teetä ja istun hetken kuviani katsellen, sillä kylvetetty tyttö simahti sänkyymme.

Esikoinen täytti tammikuun lopussa kahdeksan. Jo pari-kolme vuotta hän on toivonut huoneeseensa kerrossänkyä tai parvea, mutta ei ole ollut valmis luopumaan hänelle rakentamastani leikkikeittiöstä. Molemmat eivät huoneeseen mahdu. Aika yleensä korjaa tällaiset ongelmat, ja kun vakuutimme, että kaikki hänen rakkaat tavaransa säästetään kellarissa laatikoihin pakattuna pikkusiskolle ja hän näkee ne aikanaan vielä, hän sanoi haluavansa nyt mieluummin sen ison pojan sängyn jo keittiön tilalle. Vanha sänky on ollut jo jäämässä liian pieneksi. Otimme viimeiset kuvat muistoksi keittiöstä ennen kuin se purettiin.

Keittiö on oikeastaan tuunattu lipasto. Valmiin valkoisen puukalusteen yksi kolonen muuttui vanerilevyllä uuniksi, ja yhden vetolaatikon etuseinämä sai kylkeensä irrotettavan paneelin säätönuppeineen. Tasolle tein leikkejä varten hellan levyt, ja Ikean pikkulipastot säilöivät mahdottoman määrän pieniä leluja kätköihinsä. Hyllylle lipastojen päälle saimme kaikki kauniit tavarat esille. Ikkunaksi sijoitimme kaksi vanhoja ikkunanpokia muistuttavaa peiliä, joiden keskittäminen aikanaan tehtiin pinnasängyn mittojen mukaan, vaan ei ole epäsymmetrinen ikkunanpaikka menoa isomman lapsen sängyn kanssakaan haitannut.

Kaikki alkoi kai siitä, miten paljon inhoan muovisia krääsäleluja. Itse huovutetut leikkiruoat tuntuivat paljon sympaattisemmille kuin pilipalimuovi. Ne myös aikanaan hajoavat luontoon. Inhosin myös muovilelujen kirkkaita värejä, ja halusin ruokien näyttävän oikeammille ja aidoille. Paistettu kananmuna ja lihapullat olivat ensimmäisiä huovutustöitä, -spiraaleiksi virkatut fusillit samalla lautasella tekivät niistä jo aterian.

Astiat olivat löytöjä sieltä täältä. Valtaosa näistä minikokoisista aarteista oli sellaisia, että niitä saivat aikuiset lainata oikeaankin keittiöön. 

Seuraavan kerran blogin kimppuun päästessäni laitan vielä muutamia kuvamuistoja keittiön tavaroista, mutta nyt neiti heräsi ja äitiä kutsutaan kovalla komentoäänellä!

Pirteää punaista ja paloturvallisuutta

Teollisuustiloista ja varastohalleista vaikutteita saava sisustystyyli on viime vuosina alkanut kiinnostaa enemmän ja enemmän. Osaltaan siksi, että pidän ennakkoluulottomista yhdistelmistä vanhaa ja uutta, ja osaltaan siksi, että kylmät, robustit ja karheanoloisetkin sisustuselementit tuntuvat kaikkialta pursuvaa valkoista röyhelöromantiikkaa omemmalta jutulta. Kai tämä kaikki alkoi kokkausharrastuksen parista, rosterista tuli haaveiden keittiössä materiaali numero yksi. Valkoisiin, romanttisiin maalaistunnelmiin liittyy lisäksi aina lähes aina uusvanhojen huonekalujen käyttö, ja minä haluan mieluummin oikeasti suutarinpajalla palvelleen työtuolin kuin Aasian halpatuontimaissa tehdyn uuden, joka on tarkoituksella kulutettu vanhan näköiseksi. 

Tämä uusin viritys on ratkaisu käytännön ongelmaan.  Olen jo pitkään halunnut hankkia kotiimme paloturvallisuussyistä vaahtosammuttimen, mutta sen paikka ja hinta ovat aiheuttaneet päänvaivaa. Suunnitelma alkoi rakentua, kun sain lahjaksi työkaveriltani kirkkaanpunaisen Keep Calm and Carry On -julisteen. Julisteen historiasta voi käydä lukemassa esim.täältä. Kirkkaanpunainen sammutinhan sopisi hyvin sekä julisteen kehoitukseen että väriin....ja olihan minulla nyt se kympillä kirpparilta hankittu upeanpunainen työkalupakkikin! 

Lopullinen ratkaisu käveli ruokatunnilla vastaan, sillä työpaikalla vieraillut sammuttimien huoltomies myös myi sammuttimia oleellisesti netistä löytämiäni hintoja halvemmalla. Tällainen kokonaisuudesta tuli:

Julisteen kehyksen värit valittiin sopimaan työkalupakin kädensijan ja sammuttimen letkun mustiin yksityiskohtiin. Vanha vakka löysi viimein paikkansa, sillä se lisäsi oleellisesti sammuttimen vakautta ja tasapainoa puisen lokerikon päällä.

 

Kun muutaman mahdollisen paikan kääntää ylösalaisin, miettii kolme vuorokautta ja pyyhkii pölyjä paikoista, joihin ei ole tullut katsottua kolmeen vuoteen, on toivosta luopumisen jälkeenkin vielä mahdollisuus löytää kauan sitten Huuto.netistä hankittu "Palokalusto"-kyltti.Tähän kokonaisuuteen se nyt kuuluu, tänne se on kaikki nämä vuodet odottanut pääsevänsä.

Kaikkein kivointa oli käytännön ongelman ratkeaminen mukavalla tavalla: Nyt sammutinta ei tarvitsisi piilottaa minnekään siivouskaappiin, josta sitä olisi vaikea tositilanteessa kaivaa esille. Palkitsevalle tuntui myös se, että aivan irrallisista palasista tuntui rakentuvan ehjä kokonaisuus. Liikkuvia osia oli monta: Lahjaksi saatu juliste, sattumalta töissä jututettu huoltomies, vanha vakka ilman paikkaa, kirpparilta löydetty kiiltävä pakki, keräilijäluonteen kauan sitten hankkima kyltti ja työkaverin lainaama iskuporakone, joita mitään ilman tätä kokonaisuutta ei olisi koskaan syntynyt. Kiitos kaikille asianosaisille!

Kesällä löydetty keinu

Nyt jo aikuisten pikkuveljeni ja serkkuni majasta löytyi kesällä aivan unholaan jäänyt keinutuoli, jossa minä ja sisareni keinuuimme lapsina. Tuoli oli juuri sopivan kokoinen meidän pikkumiehellemme, joka ihastui siihen kovin. Isot saappaat, leveä hymy!

Keinutuoli oli välttynyt kosteusvaurioilta kokonaan, sillä majan lattia oli ulkorakennuksemme räystään alla korkealla maanpinnasta, ja peltikaton alle rakennettuna paikka oli myös hyvin katettu. Maalipinta kuitenkin hilseili, ja käsinojasta oli vuosien varrella lohjennut pala pois.

 

Uuden pintakäsittelyn lisäksi halusin opetella korjaamaan myös tuon lohjenneen palan ongelman. Parhaat huonekalut ovat itse kunnostettuja, ja enemmän vanhaa korjaamalla ja uudistamalla ei niin paljon tavaraa päätyisi kaatopaikoille ja jätelavoille. Sahasin kädensijan murtumapinnan tasaiseksi ja hioin sen, jotta siihen pystyisi tappi- ja liimaliitoksella liittämään uuden kappaleen, josta voisi muotoilla myöhemmin sopivan. En jaksanut käydä ostosreissulla hankkimassa koivupuuta, vaan kokosin, liimasin ja puristin jatkopalankin muistaakseni neljästä pienestä kappaleesta nuukaillessani  ja hyödyntäessäni valmiina olevaa, ilmaista materiaalia. Liimauksia jouduin uusimaan käsinojissa muutenkin ja selkänojan pinnat kiinnitin uudelleen, mutta jalasosaan ei ollut tarvetta koskea. Hyvä niin, koska tuoli keinui hyvin ja vakaasti.

Nämä kuvat otin muistoksi tilanteesta, jossa jatkopala oli jo tukevasti paikoillaan ja alkoi muotoutua sahan, viilan,  hiomahiiren ja hiekkapaperin kanssa uudeksi kädensijaksi.

  

Lopputulokseen olin tyytyväinen. Ensimmäinen tällainen lohkeaman paikkaus onnistui paremmin kun mihin itse olin uskonutaan. Vaikka punainen väri oli ollut todella kaunis ja pirteä, uusi maalipinta oli pitkän harkinnan jälkeen valkoinen sopiakseen paremmin muihin valkoisiin puuhuonekaluihimme.

 

Valmiin keinun maalaus kesti kevättalven kiireissä luvattoman kauan Kun keinu viimein päätyi viime viikolla verstaalta sisätiloihin, siitä tuli pikkumiehen lempipaikka. Keinutuolissa katsotaan nyt lastenohjelmia illalla ja aamulla siihen parkkeerataan heräilemään oman täkin kera. En tehnyt kunnostusta turhaan, -onnellinen käyttäjä on paras kiitos tehdystä työstä!