maanantai 19. marraskuuta 2012

Merinomyssyjä

Yhtäkkiä neiti oli nelikuinen. Aika oli kiitänyt vauhdilla. Olin oppinut tekemään yksikätisenä lähes kaikkea muuta paitsi neulomaan, siihen tarvittiin sentään molemmat eturaajat, -mutta kun olivat käytössä niin harvoin yhtä aikaa, olin oppinut myös entistä paremmaksi ennakoijaksi ja aloitin asiat aikaisin. Bloggaamista tärkeämpää tuntui sillä seuraavalla pienellä kaksikätisjaksolla olla aina kulloinkin seuraavan työn alullelaitto.

Tässä kuitenkin aikajanalla takaperoisesti pari kuvaa myssyistä, jotka ovat valmistuneet viimeisinä ja jotka tein pojan kavereille syntymäpäivälahjoiksi. Toivottavasti neidit ilahtuvat! Satiininauhan alapuolella on vielä napilla säädettävä kuminauha, jotta myssystä saisi sopivan monenkokoiseen päähän. Satiininauhan lisäksi somistin myssyt virkatuilla ruusuilla. Mallit myssyihin ovat omiani. Jos joku oikein kovasti toivoo, voin yrittää kirjoittaa ohjetta puhtaaksi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti