torstai 24. toukokuuta 2012

Lahjasaippuoita lähikuukausilta

Oltuani sairaana tämän viikon ehdin tilata kesän tarpeisiin taas saippuarasvoja. Huomasin, että en ole blogissa vielä muutaman lahjasaippuan kuvaa vielä julkaissutkaan! Nämä keittiöstä inspiraatiota saaneet saippuat syntyivät jo loppuvuoden puolella. Viimeisetkin pääsivät uusiin koteihinsa kevään mittaan.


Saippuat ovat saaneet koristeikseen porkkanat, ja massa värinsä oliiviöljyyn uutetusta paprikajauheesta ja kurpitsasoseesta. Massan koristeluun käytin lisäksi kehäkukan terälehtiä. Saippuamassan väriä pidin itse oikein onnistuneena. Massan väri ei kypsymisen aikanakaan haalistunut tai muuttunut.


Saippuoiden koristelu jo aikaisemmin valmistetuilla kuvioill aon helppoa. Kukka-aiheiset saippuat tein lahjaksi kukkakauppiasystävälle ja äitienpäivälahjaksi anopille. Äitienpäiväkukkasina annetut saippuat veinkin jo saajalleen, vaikka ne joutuvat vielä odottelemaan kypsymistään käyttöön.


Keltakukkaisten saippuoiden massa on väriltään luonnonvalkoinen. Massa sai heleyttä titaanidioksidista, ja koristeekseen unikonsiemeniä. Keltainen kukka ja vihreät lehdet on leikattu muotilla ohuista siivuista aiemmin tehtyjä saippuamassoja.


Punaisten ruusujen terälehdet on muovailtu käsin ja liitetty toisiinsa punaisen massan ollessa vielä riittävän pehmeää. Tämä saippua sai hennon vaaleanvihreän värin nestemäisestä saippuaväristä, jota lisäsin titaanidioksidilla heleytettyyn luonnonvalkoiseen pohjaan. Alkukesän vehreys ja ulkona puhkeavat kukat ovat selkeästi inspiroivia!
 
.

5 kommenttia:

  1. Ihania! Noi porkkanasaippuat on jotenkin ihan huippukauniita.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kati ja Ouppa! Kiva kun tykkäsitte!

    VastaaPoista
  3. Hienoja saippuoita! Minäkin tein joskus saippuoita, mutten tullut mieleen, että olisin koristellut myös. Kiitti ideasta!

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Minna! Porkkanasaippuoissa koristeet pysyivät käytössäkin menossa mukana hämmästyttävän pitkään, kukkasaippuoiden osalta käytännöllisyys jää vielä nähtäväksi. Lahjaksi näitä on ollut ainakin kiva antaa.

    VastaaPoista