keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Kakkapyllyt ja käsienpesu


Esikoisen vauva-aikana käteni kuivuivat lähes haavoille pestessäni pientä pyllyä useaan kertaan päivässä. Silloin käytin käsienpesuun vauvanhoitosarjan nestesaippuaa. Pienen neidin odotusaikana ajattelin tällä kertaa valmistautua tiheisiin pesuihin ja täyttää saippuavarastot ennalta. Esikoisen kummitäti on joskus sanonut, että alettuaan käyttää minun tekemääni saippuaa hän ei ole tarvinnut käsirasvaa enää ollenkaan! Saippuani ovat hyvin hellävaraisia ja hoitavia. Kaksi kuukautta niillä pientä kakkapyllyä pestyäni en ole minäkään käsirasvapurkkia kaivannut. Toimii!

Halusin onnistua myös imetyksessä ensmmäistä kertaa paremmin. Imetysteet ja rintaöljyt pakattiin mukaan sairaalakassiin, mutta niin pakattiin myös omatekoinen fenkolia sisältävä saippua. Salaisista ainesosista en voi kertoa kaikkea, mutta saippuasta tuli omasta mielestäni upea, kuin salmiakkilakritsia tuoksultaan! Tätä teen varmasti lisää! Kokeilin myös pinnan kuvioimista kuviolevyllä. Tässä kuva leikkaamattomasta harkosta:

Myös paloina saippua oli kaunista:


Kun sitten saimme suloisen tyttölapsen, täytyi minun häntä varten saada tehdä hennon vaaleanpunaiset, mietoakin miedommat mantelimaitoa ja ruusuvettä sisältävät herkkähipiäisten prinsessojen peseytymiseen soveltuvat saippuat kypsymään. Uniikkeja käsintehdyt saippuat ovat aina, nämä kuitenkin vielä käsinkaiverrettuja.

 
Kooste tämän kesän saippuakokeiluista päätyi myös pakettiin ystävälleni, joka halusi kokeilla itse tehtyä saippuaa. Pakettiin päätyi kattava setti erilaisia saippuoita:


Mahdollisimman luonnonmukainen, miedosti eteerisellä appelsiiniöljyllä hajustettu saippua vasemmalla alakulmassa. Värjäämiseen käytetty oliiviöljyyn uutettua paprikajauhetta ja porkkanaa. Massa sisältää kotipelloillamme kasvanutta vehnää, jonka olen rouhinut kokonaisista jyvistä.

Oikean alakulman vihreä saippua, jonka olen värjännyt synteettisin saippuavärein ja koristellut mintunoksista soseutetulla yrttisilpulla. Saippuassa on vain pari pisaraa eteeristä piparminttuöljyä tuoksuna.

Jo ylhäällä isoissa kuvissa näkynyt salmiakkilakritsi, jonka värit ovat synteettiset mutta tuoksut luonnon lakritsiuutteesta, fenkolista ja eteerisestä fenkoliöljystä.

Oikean yläkulman palashampoo, joka on ensimmäinen kokeilu laatuaan. Mies on meillä käyttänyt palashampoota jo pitkään, ja halusin testata, onnistuisinko sellaisen tekemisessä itse. Shampoon nesteenä on nokkoskeite, sillä nokkosen piin ja kalkin pitäisi vahvistaa hiuksia ja hoitaa hiuspohjan ongelmia samoin kuin massaan lisätyn teepuuöljyn. Eteerisen rosmariiniöljyn pitäisi elvyttää päänahkaa ja tehostaa hiusten kasvua. Palashampoota on tarkoitus hieroa suoraan kosteisiin hiuksiin, jotka vaahdotetaan, ja annettua shampoon hetken vaikuttaa  huuhdellaan sitten lämpimällä vedellä puhtaiksi.



Kun lähdin omaa palashampootani suunnittelemaan, halusin tehdä siitä 

-mahdollisimman luonnonmukaisen 
-hiuksiin kiiltoa tuovan ja päänahkaa kuivattamattoman
-koko perheelle sopivan
-ulkonäöltään rustiikkisen ja käsin tehdyn näköisen
-runsaasti vaahtoavan ja tiivisvaahtoisen, kermamaisen
-hellävaraisen, jotta se sopisi vaikka päivittäiseen pesuun
-yrttisen tuoksuisen, jotta se tuoksun puolesta ei olisi miesten eikä naisten shampoo
-kevyen tuoksuisen, jotta tuoksu hiuksista ei pelmahtelisi pitkin päivää häiritsemään omaa nenää

Omissa koepesuissamme hiukset ovat tulleet puhtaiksi ja ilmaviksi eikä niihin ole jäänyt raskasta tahmaisuuden tuntua kuten ensimmäisellä kerralla kaupasta ostetun palashampoon kanssa minulle koin jäävän. En ole käyttänyt myöskään mitään hapanhuuhteluita, joita googlettamalla löytää joillekin palashampoon käyttäjille suositetavan. Matkoilla palashampoo on aivan verraton, sillä nesteiden pakkaaminen lentokoneeseen on aina oma lukunsa. Palashampoon osalta täytyy vaan muistaa huolehtia samoin kuin muiden käsintehtyjen saippuoiden kohdalla aina, että pala pääsee kuivahtamaan käyttökertojen välillä. Näin se ei kulu suotta.

Nyt jään innolla odottamaan käyttökokemuksia koekaniineilta, jotta palautteen perusteella saadaan aikaan vaikka jotain lähipiirin lahjapaketteihin sopivaa jatkossa!

7 kommenttia:

  1. Niin kauniita kuvia, saippuoista! Aivan ihanilta ne myös kuulostavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiina-Liisa! Kun kerroit siitä Lushin palashampoosta, tulin vilkaisseeksi, mitä he ovat palashampoissaan käyttäneet. Yhdessä oli teepuuöljyä, nokkkosta ja rosmariinia...enkä oikeasti omaani suunnitellessani sitä tiennyt! Minun väri- ja tuoksumaailmani on kuitenkin paljon Lushia maltillisempi :)

      Poista
  2. Kiitos Annika! Pakettihan oli ihana yllätys - siis että sieltähän löytyi suorastaan valikoima kaikenlaista! <3 Oot i-ha-na! Ilmari tosin nappasi heti yhden ja sanoi "minä syön tämän!"

    Tässä kommentit noin viiden ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Hiukseni ovat vasta värjätyt, liukkaat, melko lyhyet ja mielestäni helposti rasvoittuvat. Pesen hiukset päivittäin. Urheilen usein.

    Hiukset puhdistuvat hyvin ja tuntuvat heti suihkun jälkeen puhtailta ja kuivuvat kuohkeaksi. Toisena pesuaamuna tukka tuntui sampoon jälkeen rutikuivalta ja laitoin 'tavallista' hoitoainetta - sen jälkeen ei ole tullut mieleenkään. Tuo "kiiltoa antava" on kyllä tavoite, jossa onnistuit hyvin. Hiuksiin tuntuu jäävän öljymäinen pinta, joka tuo hiukseen rakennetta, vähän niinkuin olisi jotain muotoilutuotetta jo laittanut. Se ei kuitenkaan tunnu raskaalta, eikä rasvaiselta, joka on uutta omassa liukkaassa, lättänässä ja muotoilutuotteiden jälkeen usein raskaassa tukassa. Hiuksissa on vähän sellainen 'intialaisen tukan' kiilto ja tuntuma... sen täytyy olla se öljy.

    Olen edelleen vähän tunnustelevalla kannalla tuon kiillon ja rakenteen osalta (kyselen, että näyttääkö tukka likaiselta... tätä Katri ja Susa voi kommentoida, koska näkivät...), koska se tuntuu niin erilaiselta. MUTTA arvaa mitä, en ole käyttänyt niitä muotoilutuotteita KERTAAKAAN (no, Katrilta lainasin vähän kiinnettä lauantaina...) uuden shampoon jälkeen. Tuntuu, ettei muotoilutuotetta tarvi, en olisi osannut tämän hieman öljyisen hiuksen päälle osannut oikein mitään valitakaan JA hiukset ovat kuohkeat, eivät loju päänahkaa pitkin ja muotoutuvat yönkin jälkeen kohtuullisesti uudelleen, jopa ilman föönausta.

    Palaan siis asiaan tämän tulevan haasteellisen viikon jälkeen, kun käyn työmatkalla, lähden risteilylle ja saan vieraita.... :D

    Meillähän on aivan erilaiset hiustyypit sun kanssa. Olisi kiva kuulla miten se sulle toimii! Esimerkiksi tuo öljyisyys varmaan on ihana kiharoille, mutta miten pitkässä tukassa?

    Yksi kysymys: mitä tarkoittaa saippuan tai sampoon hyvä säilyttäminen kuivumisen estämiseksi, käytännössä, kylpyhuoneessa? Pitäiskö se laittaa rasiaan?

    /nina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos aivan mielettömästi tästä palautteesta! Säilytys ja kuivattaminen käytännössä tarkoittavat vain pitämistä esim saippua-alustalla, joka on rei'itetty tai ritilämäinen, jotta vesi pääsee valumaan pois saippuan/shampoopalan pinnoilta eikä se jää lillumaan veden ja aaippuan muodostamaan liuokseen. Älä siis silloin pidä sitä suljetussa rasiassa, kun se on mahdollista säilyttää ilmavasti. Toki reissussa joskus pitää pakata aamusuihkun jälkeen kamat nooeastikin niin, ettei kuivahtaminen aina onnistu, eikä tavara siitä pilaannu :), mutta kuivahtaminen säästää palaa ja lisää käyttökertojen määrää.

      Minulla on luonnonkiharat ja kuivat, karheat hiukset, paikoitellen kuin hevosen jouhta. Hiukset eivät yleensä kasva kovin pitkiksi, sillä latvat ovat kuivat ja katkeilevat tullessaan tiettyyn mittaan. Kuivan hiuslaatuni vuoksi välttelen föönausta, joka kuivattaa ja haurastuttaa hiuksia entisestään. Föönaan yleensä vain otsahiuksia ja päällimmäisiä, aina en niitäkään. Valtaosa hiuksista saa kuivaa pesun jälkeen luonnontilassa auki. Pesen hiukset pari kertaa viikossa. Hiuksia on paljon ja ne ovat tuuheat. Niissä on oma väri eikä käsittelyjä.

      Minun hiukseni tuntuvat palashampoota käytettyäni puhtailta ja kuohkeilta. Ne eivät tunnu öljyisiltä, mutta kiharat tuntuvat jänteviltä, hiukset helposti selvitettäviltä enkä ole käyttänyt nytkään hoitoainettta. Siinä olen liian laiska ollut aina. Kuivina hiukset tuntuvat juuri siltä kuin niissä olisi sekä tyvikohotus että muotovaahtoa. Ne asettuvat haluamallani tavalla helpommin kuin normaalin shampoopesun jälkeen. Päänahkani, joka kutisee helposti, vielä pohtii sitä, pitääkö se tästä palashampoosta vai ei, siitä en osaa vIelä sanoa. Yritän kuitenkin huuhtoa palashampoon pesun jäljiltä hyvin pois. Pesuvälit tuntuvat nyt siltä kuin ne voisivat olla pitemmät kuin aiemmin.

      Poista
    2. Niin, ja tuon muotoilutuotteen tunnun myötä hiukset tuntuvat entistä paksummille! Miehellä on tummat, lyhyet, helposti rasvoittuvat hiukset. Hän kokee hiustensa olevan nyt ilmavammat kuin aiemmin Vihreän Kosmetiikan palashampoolla eivätkä hiukset rasvoitu niin nopeasti kuin aiemmin. Hän silti pesee ne päivittäin.

      Poista
  3. Kiitos, olen siis säilyttänyt saippuani toistaiseksi oikein (luin alunperin väärinpäin, näköjään...). Matkalla tosiaan pitäis miettiä kuljetus uusiksi. Oon kans pessyt joka päivä, mutta ei ehkä tarvitsisi - pesemätöntä päivää täytyy testata, joskus.

    Palaan asiaan... :) Pieni pelko on, että joutuuko tässä saippuankeittoon vielä...

    VastaaPoista