sunnuntai 1. huhtikuuta 2012

Pestokeittoa ja kevään odotusta

Malttamattomina odotamme lumen sulavan ja auringon lämmön kutsuvan ulos. Takapakkia tulee taas, kymmenen asteen pakkasia luvattu useammalle yölle. Säätiedotuksia kuunneltuamme perjantaina ulos istuttamamme kerrotut valkoiset perunanarsissit ja helmihyasintit  kaivettiin lauantaina vielä kuitenkin ylös. 

Talvisten patojen ja laatikoiden sijaan voi keittiössä kuitenkin jo fiilistellä ja kokata jo kesäisen keiton. Edellisten vuosien kevätkuvia katsellessa voi uskotella taas kohta tähänkin ruokaan napsittavan yrtit omalta parvekkeelta.

Pestokeitoksi kutsumaamme kasvisruokaan on esikuvana ollut provencelainen Soupe au Pistou. Pistou on pestonkaltainen tahna, jossa kuitenkaan provencessa ei käytetä pinjansiemeniä. Joissain resepteissä se on yrttinen, joissain tomaattinen. Me käytämme ihan kaupasta valmiina ostettua pestoa tai nokkosista kotona tehtyä pestoa annoksen viimeistelyyn. Tämä maukas ja ruokaisa kasvisruoka on jotain keiton ja padan välimaastosta, ja sitä voi varioida kasvisten ja yrttien osalta rajattomasti. Mukan mahtuu koko Liikennevalolautasen värikirjo, ja täysjyväleivän kanssa nautittuna ei nälkäiseksi jää raavas mieskään. Myös palkokasveja voi vaihdella: vihreiden papujen lisäksi välillä mukaan lorahtaa kikherneitä, välillä kidneypapuja. Valkoiset pavut toimisivat aivan yhtä hyvin. Tässä ohje siten kuin tein sen eilen, olkaa hyvät!


Pestokeitto (4 reilua tai 6 pientä annosta)
2 rkl oliiviöljyä
200 g porkkanaa ohuina viipaleina (paksuista porkkanoista puolitettuina)
100 g purjoa renkaina
100 varsiselleriä viipaloituna
1-2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
200 g ohuita kesäkurpitsaviipaleita neljänneksinä
500 g tomaattimurskaa
1,5 l vettä
2 lisäaineetonta kasvisliemikuutiota
1/2 tl kuivattua timjamia
1 tl kuivattua basilikaa
1 tl kuivattua oreganoa
mustapippuria myllystä
100 g kuivaa pastaa (jämänyssäkät kaapinpohjilta käyvät erinomaisesti)
100 g valutettuja kidneypapuja
100 g vihreitä pakastepapuja
persiljaa
pestoa tarjoiluun

Kuullota porkkanaa, purjoa, varsiselleriä ja valkosipulia öljyssä n 10 minuuttia, jotta ne vähän pehmenevät.
Lisää kesäkurpitsa, tomaattimurska, vesi, kasvisliemikuutiot, kuivat yrttimausteet ja pippuri ja nosta lämpötila
kiehuvaksi. Keitä noin 10 minuuttia. Lisää kuiva pasta ja anna ruoan kiehua, kunnes pasta on kypsää. Lisää pavut, tarkista suolan määrä ja lisää keiton pinnalle runsaasti tuoretta persiljaa hienonnettuna.

Lisää lautasille valmiille annoksille kullekin nokare pestoa.


2 kommenttia:

  1. Minäkin olen nostellut narsissikoria terassilta sisään yöajaksi. Mutta kyllä se kevätkin sieltä tulee. Ihanvarmasti. Keitto kuulostaa ihanalta. Sittenkunsantassyödäkaikkea (aikamääre, jota huomaan käytäväni hyvin usein) on pakko kokeilla tuotakin reseptiä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aina blogatessani mietin, että tätäkään ei Kati voi syödä :(. Ehkä sitten joskus, toivottavasti!

      Poista